Autokaupassa eletään omituisia aikoja – käyttövoiman valinta askarruttaa kuluttajia, uusissa autoissa pitkiä toimitusviiveitä ja hyvät vaihtoautot lopussa

Autosalvan toimitusjohtaja Tuukka Sirén sanoo, että tämän vuoden autokaupan tapahtumia oli täysin mahdotonta ennakoida vuoden alussa. Koronan vuoksi viime vuosikin oli erikoinen. Outi Paappanen

Jyrki Hämäläinen

Autokaupassa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Korona on hellittämässä otetaan ja kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta on mittaushistorian korkein, mikä näkyy kulutusjuhlina asuntokaupassa ja monilla vähittäiskaupan toimialoilla.

Autokauppa on jäänyt toistaiseksi juhlista sivuun. Uusimaan jututtamat autokauppiaat kertovat, että taustalla vaikuttaa kaksi pääsyytä. Kuluttajat ovat jo pitkään olleet epävarmoja auton käyttövoiman valinnasta. Lisäksi autotehtaat ovat kärsineet komponenttipulasta, joka on leikannut autojen tuotantoa ja pidentänyt toimitusaikoja. Ongelmat vaihtelevat merkistä riippuen.

Maan suurimpiin perheomisteisiin autoliikeketjuihin kuuluvan Autosalvan toimitusjohtaja Tuukka Sirén sanoo, että autojen ensirekisteröintimäärät jäävät tänä vuonna kauas alkuvuonna ennakoiduista luvuista.

– Autojen luovutukset jäävät tänä vuonna todella pieniksi totuttuihin määriin verrattuna, Sirén viittaa toimitusketjujen ongelmiin.

– Tilanne on kaukana normaalista. Myymme tällä hetkellä tukevasti ensi vuotta. Nopeaan toimitukseen ei ole mitään, Porvoon Autotarvikkeen toimitusjohtaja Kari Wilkman kertoo.

Porvoon Autotarvikkeen toimitusjohtaja Kari Wilkman sanoo, että uusien perusbensa- ja dieselautojen myynti alkaa käydä hankalaksi. Outi Paappanen

Uusien autojen luovutukset jäävät tänä vuonna pieniksi.

Tuukka Sirén, Autosalpa

Autotalo Järvi -konserniin kuuluu myös autoleasingyhtiö, joten autoliikkeen toimitusjohtaja Pasi Järvi tuntee useiden automerkkien toimitustilanteen. Enimmillään joidenkin autojen toimitusaika venyy lähes vuoteen.

– Jopa pakettiautoja saa odottaa puoli vuotta, kun aikaisemmin totuttiin 1–2 kuukauden tehdastoimituksiin. Aika raju tilanne, Järvi kuvaa.

Sinänsä näyttää Järven mukaan siltä, että koronasta on toivuttu, asiakkaat ovat taas fyysisesti liikkeellä ja intoa auton ostoon on.

Tuukka Sirén arvioi, että menee kevääseen, kunnes toimitusvaikeudet alkavat hellittää.

– Kun tilauskanta purkautuu, vaihtoautovarastot kääntyvät kasvuun ja hinnat lähtevät kellumaan. Sama ilmiö toistuu joka kevät, mutta nyt ehkä hieman suuremmassa mittakaavassa.

Todennäköisesti raaka-aineiden hintojen nousu ja komponenttipula nostavat uusien autojen hintoja. Kun vaihtoautoista on nyt pulaa ja niiden hinnat nousussa, onko kuluttajalla mahdollisuus tehdä kaikkien aikojen kauppa?

– Myyjällä on herkkyyttä tehdä kauppa. Todennäköisesti kuluttajakin tekee hyvän kaupan, Kari Wilkman muotoilee.

Autokauppiaiden mukaan kuluttaja on jo todennäköisesti käynyt sisäisen paininsa ja tehnyt ostopäätöksen, kun hän marssii autokauppaan sisään.

– Olisi kiva saada asiakkaat keskustelemaan myyjien kanssa. Silloin yleensä löytyy ratkaisu oikean käyttövoiman valintaan. Huomattavasti useampi miettii sähköautoa kuin lopulta sellaisen valitsee. Ladattava hybridi on monille ratkaisu. Uskon, että niillä mennään vielä pitkään. Uusimmilla malleilla pääsee yhdellä latauksella sähköllä jo 70–90 kilometriä, Autosalvan Tuukka Sirén sanoo.

– Sähkö on kyllä tulossa. Jos nyt olisi markkinoilla keskikokoinen 35 000 euron hintainen sähköauto, jonka toimintamatka olisi talvellakin 400 km, niitä myytäisi solkenaan. Mutta kun sellaista ei ole. Sähköautojen keskihinnat ovat reilusti yli 50 000 euroa.

Sirén kertoo, että hallituksen päätös poistaa autovero sähköautoilta toi lyhytaikaisen kysyntäpiikin. Nimensä ostopaperiin piirsivät lähinnä ne, joilla oli tarjous vetämässä.

Porvoon Autotarvikkeen Kari Wilkman uskoo, että uuden perusbensiini- ja dieselauton myynti kansalaisille käy yhä vaikeammaksi. Valinta on jonkinlainen hybridi- tai sähköauto. Wilkmanin päämies Toyota uskoo vahvasti vetyyn, joka ei ole aivan lähitulevaisuutta

– Bensakauppaa käydään vielä vuosikymmeniä. Nyt ostettavat autot ehtivät elämänsä ehtooseen, ennen kuin niiltä polttoaine ehtyy. Itselataavien hybridien etu on, että ihmisten ei tarvitse muuttaa autoilutottumuksiaan eikä miettiä, mistä löytävät töpselin. Edessä on keskustelua etenkin vanhemmissa taloyhtiöissä, miten asia hoidetaan, Wilkman uskoo.

Yksityishenkilöt kantavat huolta, että menettävät rahaa auton ylimääräisenä arvonalenemisena, jos käyttövoima valitaan väärin.

Autotalo Järven omistajat Petri (vas.) ja Pasi Järvi. Jyrki Hämäläinen

Autotalo Järven Pasi Järvi kertoo, että yksityisleasingin suosio on kasvanut selkeästi varsinkin, jos autolla ajetaan vuodessa pieniä kilometrimääriä. Aivan kuten yritysleasingissä, jäännöshintariski on autoliikkeellä.

Autosalpa on kehittänyt samantapaisen rahoitusmallin, joka on yksityisleasingin ja osamaksun yhdistelmä. Asiakas maksaa kuukausierää, ja autosta saa kolmen vuoden jälkeen vähintään sovitun hyvityshinnan.

– Yksityisille myydyistä Volvoista jo yli puolet menee tällaisin sopimuksin, Tuukka Sirén kertoo.

– Polttomoottorilla varustettujen autojen hinnat eivät ole romahtamassa, vaikka monilla on sellainen käsitys. Päin vastoin, Sähköautojen arvon kehityksen arviointi on lähivuosina paljon polttomoottori- tai hybridiautoja vaikeampaa.

"Vaihtoautopula täysin mullistava asia"

– On täysin mullistava asia, että käytetyt autot ovat valtakunnasta loppu, vuosikymmeniä autokauppaa tehneen Porvoon Autotarvikkeen toimitusjohtaja Kari Wilkman sanoo.

Hyvät autot ovat loppu, koska uusia autoja ei ole luovutettu tavanomaisia määriä. Lisäksi noin puolesta käytettyjen autojen ulkomailta tuonnista vastaavat yksityishenkilöt eivät ole päässeet korona-aikana ostoksille.

Käytetyt autot ovat vähissä ulkomaillakin, koska komponenttipula on häirinnyt uusien autojen toimituksia koko Euroopassa.

Moni uudesta autosta haaveillut on päätynyt vastaavaan vähään käytettyyn, koska ei jaksa odottaa uutta kuukausia.

Markkinataloudessa pula johtaa hintojen nousuun.

– Vaihtoautojen hinnat ovat nousseet keväästä lähtien jatkuvasti. Meillä ei ole ollut näin pientä vaihtoautovarastoa moneen vuoteen, Autosalvan toimitusjohtaja Tuukka Sirén kertoo.

Autotalo Järven liikevaihdosta vaihtoautot muodostavat uusien myyntiä suuremman osan.

– Autopula on valtava. Olemme lisänneet tuontia, ja se on tällä hetkellä hankinnan pääkanava. Hinnat ovat nousseet, ja esimerkiksi Ruotsista kannattaa tuoda enää harvoja autoja. Muista maista olemme vielä autoja löytäneet, mutta se on ollut enemmän varaston täyttöä kuin tuottavaa liiketoimintaa, toimitusjohtaja Pasi Järvi sanoo.

Autosalpakin on täyttänyt varastovajettaan Volvojen Ruotsin-tuonnilla, mutta viime aikoina kyse on ollut pitkälti yksittäisistä pinseteillä poimituista autoista.

Kotimaiset autokauppiaat ostavat käytettyjä autoja suoraan kuluttajilta. Nyt ne ostavat sopivia autoja myös toisiltaan, eikä listahinnoista juuri tarvitse tinkiä.

Monilla autoliikkeillä on nimilistoja sopivaa vaihtoautoa odottavista ostajista. Esimerkiksi Autosalpa tarjoaa parhaita yksilöitä ensin asiakkailleen ennen kuin ne menevät parin päivän jälkeen nettiin.

Porvoon Autotarvikkeessakin eletään poikkeusaikoja.

– Autot eivät oikein kerkiä nettiin. Emme välttämättä laita omia Toyotia sinne, koska meillä ei ole mielenkiintoa myydä niitä oman asiakaskuntamme ulkopuolelle, Kari Wilkman kertoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut