Julkinen lataus on kovassa kasvussa, mutta Porvoossa on vain neljä pikalatauspistettä eikä yhtään suurteholaturia

Kaupungintalon takana olevat kuusi latausasemaa on otettu julkiseen käyttöön. Ne ovat Virta-yhtiön operoimia. Outi Paappanen

Jyrki Hämäläinen

Sähköllä kulkevien ladattavien autojen julkisten latauspisteiden määrä on Porvoossa jo kohtalainen. Osa niistä on kaupungin hallinnoimilla alueilla ja osa yksityisillä kiinteistöillä, joissa ne on tarkoitettu asiakkaiden käyttöön ja harvoissa tapauksissa vielä ilmaisia.

Suurin osa asemista on suhteellisen hitaaseen lataukseen tarkoitettuja 22 kW:n peruslatausasemia. Pikalatauksesta tai teholatauksesta puhutaan, kun tarkoitetaan 50 kW:n latausasemia. Sellaisia on Porvoon taajama-alueella vain K-latauksella Tarmolan K-Supermarketin pihalla neljä kappaletta. Suurteholatureilla tarkoitetaan yleensä 150 kW:n tai sitä tehokkaampia latausasemia, joita ei ole Porvoon alueella vielä yhtään.

Porvoon kaupungin hallinnassa olevilla alueilla sijaitsevat latausasemat ovat nykyisin Porvoon Energian omistamia ja niiden operaattorina on Virta, jonka osakas Porvoon Energia on.

Latauspisteiden käyttö on kasvanut huimasti.

– Viime vuonna verrattaessa vuoteen 2018 latauspisteistä ladatun energian määrä kasvoi noin 75 prosenttia. Latauskertojen määrä kasvoi vielä hieman enemmän, Porvoon Energian ympäristö- ja kehitysjohtaja Jukka Rouhiainen kertoo.

Verkosto on hiljattain laajentunut, sillä kaupungintalon takana yhteiskäyttöautokokeilua varten hankitut kuusi latausasemaa ovat nyt julkisessa käytössä.

Ei ansaintalogiikkaa.

Jukka Rouhiainen, Porvoon Energia

– Vanhimmissa latausasemissa on ollut vikoja, ja uusimme niitä nyt. Torille tulee yhden vanhan sijasta kaksi latausasemaa, Rouhiainen sanoo.

Yhtiö pitäytyy toistaiseksi 22 kW:n peruslatauksessa.

– Pikalatausasemat ovat huomattavasti kalliimpia kuin peruslaturit. Emme ole löytäneet niiden hankinnassa ansaintalogiikkaa.

Julkisten latauspisteiden määrän pitäisi kasvaa sähköautojen määrän yleistyessä.

Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz vertaa latausasemia polttoainejakeluun ja sanoo, että latausinfrastruktuurin rakentaminen on yksityisten toimijoiden tehtävä.

– Kaupungin rooli on edistää sitä, ja näin myös tapahtuu. Käymme eri toimijoiden kanssa keskusteluja ja yritämme löytää uusia hyviä paikkoja osoitettavaksi latausasemien rakentamiseen, von Schoultz kertoo.

Sähköautojen latauspisteet laturitietoineen ja käyttäjäpalautteineen löytyvät esimerkiksi Sähköautolijat ry:n ylläpitämästä latauskartta.fi -palvelusta

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut