Pukkila menettää kunnanjohtajansa – Juha Rehula siirtyy Farmasialiittoon

Pukkilan kunnanjohtaja, Suomen hallituksen ministerinäkin useampaan otteeseen toiminut sosionomi Juha Rehula on valittu Farmasialiiton toiminnanjohtajaksi. Uuteen toimenkuvaan kuuluvat myös Farmasialiitto-konsernin toimitusjohtajan ja Farmasialiiton Palvelut Oy:n toimitusjohtajan tehtävät.

Farmasialiiton tiedotteen mukaan Rehula aloittaa uusissa tehtävissä kuluvan syksyn aikana, kuitenkin viimeistään 1.1.2022 alkaen.

Rehulan määräaikainen tehtävä jatkuu 30.4.2023 saakka. Rehulan määräaikainen kunnanjohtajuus Pukkilassa olisi jatkunut 31.12. 2022 saakka.

Farmasialiiton tiedotteen mukaan Rehula omaa poikkeuksellisen vankan osaamisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialasta.

– Entisenä lääkeasioista vastanneena ministerinä hänellä on syvällinen ymmärrys farmasian ammattilaisten potentiaalista potilasturvallisuuden ja rationaalisen lääkehoidon turvaamisessa sekä hoitoon sitoutumisen edistämisessä, tiedotteessa todetaan.

Rehula (kesk.) toimi Juha Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministerinä 2015–17, mutta putosi eduskunnasta kevään 2019 vaaleissa. Hän aloitti kunnanjohtajan tehtävien hoidon Pukkilassa helmikuussa 2020.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut