Talvinopeudet taas käyttöön maanteillä ja moottoriteillä – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta

Talvirajoitus on useimmilla maanteillä 80 kilometriä tunnissa. Arkisto

Minna Harmaala

Nopeusrajoitukset alenevat isoilla teillä jo tästä viikosta alkaen, kun kesärajoitukset jäävät talviteloille. Talvikauden nopeusrajoitukset ovat käytössä koko maassa lokakuun loppuun mennessä, Väylävirasto tiedottaa.

Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla jopa 70 kilometriin tunnissa. Maanteillä satasen rajoitus jää kuitenkin voimaan tieosuuksilla, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan esimerkiksi kaiteella, sekä joillakin vähäliikenteisillä teillä.

Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa. Moottoritiellä voi hyvällä kelillä päästä hurauttamaan 120 kilometrin tuntinopeutta vielä marraskuun loppuun asti, jos tiellä on vaihtuvat nopeusrajoitukset.

Ajonopeuden alentamisen ansiosta Suomen liikenteessä kuolee arviolta jopa kahdeksan ihmistä vähemmän ja loukkaantuu useita kymmeniä ihmisiä vähemmän.

Kun autot liikkuvat hitaammin, kuljettajalla on enemmän aikaa havaita yllätykselliset tilanteet ja toimia niissä oikein.

Turvallinen ajo voi edellyttää tienkäyttäjältä huomattavasti alempaa nopeutta kuin mitä nopeusrajoitusmerkki sallii, Väylävirasto muistuttaa. Ajamisessa onkin huomioitava sääolosuhteet sekä näkyvyys.

Nopeusrajoitusten vaihtamisen syynä ovatkin paitsi talvikelit, myös pimeys.

– Kun pimeyteen yhdistetään vielä vesi- tai räntäsade, niin näkyvyys voi olla ajoittain erittäin huono, ja muita tielläliikkujia, kuten kävelijöitä ja pyöräilijöitä, on vaikea erottaa, sanoo tiedotteessa tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Suomessa siirrytään takaisin kesäisiin nopeusrajoituksiin tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut