Koronapassi tulee perjantai-iltana käyttöön ainakin Kliffassa ja Wavessa, ravintoloille vaihtoehto olisi valomerkki kello 24 – Porvoo siirtyi koronan leviämisvaiheeseen

Porvoon yökerhoilla on nyt valinnan paikka, joko pilkku puoliltaöin tai koronapassi. Kliffa & Klubin Juho Tanska valitsee jälkimmäisen. Arkisto / Outi Paappanen

Porvoo on valtioneuvoston päätöksellä siirtynyt jälleen koronaviruspandemian leviämisvaiheeseen, joten tiukemmat ravintolarajoitukset astuvat voimaan huomisesta 22. lokakuuta alkaen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että porvoolaisten yöravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 24 ja suljettava ovensa kello 01. Lisäksi asiakasmäärää on rajoitettava ja asiakkaille tarjottava oma istumapaikka.

Vaihtoehto rajoituksille on, että ravintola edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.

Porvoon keskustassa Kliffa & Klubia pyörittävä Juho Tanska kertoo, että ravintola on varautunut tähän tilanteeseen ja alkaa tarkistaa perjantaina asiakkailtaan koronapassia.

– Varmasti sillä on hiukan vaikutusta asiakasmäärään ja myyntiin, mutta vaihtoehto olisi paljon huonompi. Ei yökerhossa voi tulla valomerkki kello 24, Tanska toteaa.

Etenkin yöravintola-ala on ottanut iskuja vastaan koko koronapandemian ajan. Tanskan mukaan on positiivista, että nyt on vihdoin olemassa mahdollisuus pitää ovet auki normaalisti.

– Olemme lokakuun alusta lähtien olleet auki aamuneljään asti. On ollut ilo nähdä, että ihmiset ovat edelleen laumaeläimiä ja haluavat tavata toisiaan kasvokkain, Tanska iloitsee.

Porvoon Kevätkummussa juuri ovensa avanneen ja isoja avajaisbileitä valmistelevan ravintola Waven yrittäjä Michael Zanon on harmissaan, että koronatilanne hankaloituu juuri nyt. Zanonin mukaan ravintola ottaa perjantaina koronapassin käyttöön, jotta voi palvella asiakkaita viikonloppuisin aamukolmeen asti.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut