Yle: Kolmelle Helsingin Sanomien toimittajalle syyte puolustusvoimien salaisten asiakirjojen julkaisusta – Heitä uhkaa vankeusrangaistus

Kuvituskuva. Ilpo Kekki/ESM:n arkisto

Yle kertoo uutisessaan, että apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen kolmea Helsingin Sanomien toimittajaa vastaan. Heitä syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta kertovassa jutussa.

Sen kirjoittamisesta ja julkaisusta vastaavat toimittajat kiistävät rikoksen. Heitä uhkaa vankeus, joka on vähimmillään neljä kuukautta ja enimmillään neljä vuotta

Esitutkinnassa selvisi, että Helsingin Sanomat ei ollut hankkinut tietoja lainvastaisilla keinoilla. Toimittajien saamat syytteet liittyvät pelkästään salaiseksi merkityn tiedon julkaisuun.

Syytteen saavat Helsingin Sanomien politiikan toimituksen tuolloinen esimies Kalle Silfverberg ja jutun kirjoittajiksi merkityt Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen.

Päätoimittajaa ja toimituspäällikköä asiassa ei syytetä.

Tutkinta alkoi joulukuussa 2017. Pääesikunta teki tuolloin jutusta tutkintapyynnön.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut