Konsultti korostaa Kokonniemen ulkoalueiden ja liikennejärjestelyjen kehittämistä – Heti sen jälkeen tulevat palloilu-, jääurheilu- ja nuorisoareena

Kokonniemen liikuntakeskuksen suurten suunnitelmien toteutus alkaa aikaisintaan 2024. Konseptiluonnoksesta on nyt toteutettu laaja osallistamisprosessi. Arkkitehdit Soini & Horto Oy

Sitowisen, Realidean ja Porvoon kaupungin yhteistyönä valmistuneessa Kokonniemi-raportissa esitetään kehityssuuntia, jotka varmistaisivat parhaiten konseptin ”Suomen paras, monipuolisin ja viihtyisin kaupungin keskellä sijaitseva liikuntakeskus” toteutumisen edellytykset.

Kaupungin tiedotteen mukaan Porvoossa on syksyn aikana toteutettu laaja asukkaiden ja eri sidosryhmien kuulemis- ja osallistamisprosessi. Asukkaat pääsivät kertomaan näkemyksistään kaikille avoimessa kyselyssä. Lisäksi 21 työpajassa kuultiin erityisesti urheiluseuroja, mutta myös muun muassa vammaisneuvostoa, vanhempainyhdistyksiä, ikäihmisiä sekä tapahtuma- ja liikunta-alan yrittäjiä. Nuorille kohdennettuun kyselyyn vastasi lähes 400 porvoolaista nuorta.

– Esimerkiksi uudenlainen nuorisoareena sai nuorisolta vahvan kannatuksen. Myös jääurheilun tilanne puhutti paljon ja kaupungin toimitilajohto esittääkin kokonaan uutta jäähallia, joka valmistuttuaan korvaisi nykyiset hallit, kaupunkisuunnittelupäällikkö Dan Mollgren kertoo tiedotteessa.

Myönteistä palautetta saaneille ulkoalueille toivottiin laadukasta ulkokuntosalia, monipuolista leikkipuistoa sekä maauimalan kehittämistä. Pysäköintimahdollisuuksia toivottiin lisättävän alueella.

Konsultin suosituksissa on priorisoitu ulkoalueiden ja liikennejärjestelyn kehittämistä. Heti sen jälkeen tulevat palloilu-, jääurheilu- ja nuorisoareena.

– Vuorovaikutus on antanut arvokasta tietoa päätöksentekoon. Nyt käynnistyy kaupungin sisäinen valmistelu ja poliittinen päätöksentekoprosessi, jonka aikana myös lautakuntia, nuorisovaltuustoa, vanhus- ja vammaisneuvostoa pyydetään ottamaan kantaa loppuraporttiin, Mollgren toteaa.

Kaupunginvaltuusto tekee alkuvuodesta päätöksen hankkeen sisällöstä, laajuudesta ja siihen liittyvistä periaateratkaisuista, joiden pohjalta suunnittelua ja hankkeen kehitystä voidaan jatkaa. Kaavoitus käynnistetään välittömästi sen jälkeen. Tavoitteena on, että kaavoitus valmistuu vuoden 2023 aikana ja alueen toteuttaminen voidaan käynnistää viimeistään vuonna 2024.

Tutustu materiaaliin tarkemmin tästä.

Lue lisää: Sadan miljoonan monitoimiareena niputtaisi suurseura Akilleen mukaan useat lajit yhden ja saman katon alle

Lue lisää: Lukijalta: Kokonniemen uinuva kehityssuunnitelma

Lue lisää: Nyt voi sanoa mielipiteensä Kokonniemen liikuntakeskuksen konseptiluonnoksesta

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut