Porvoon seurakuntien tilaisuuksissa käytössä joko koronapassi tai turvavälit – kirkkoherranvirastossa saa apua koronapassin tulostamiseen, jos älypuhelinta ei ole

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päättämät rajoitukset vaikuttavat seurakuntien toimintaan.

Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien osallistujamäärää 20 henkilöön. Vaihtoehtona on koronapassin käyttöönotto.

Jumalanpalveluksissa ja toimituksissa rajoitukset eivät ole voimassa, vaan tilan koko ratkaisee sen, kuinka moni voi osallistua terveysturvallisesti.

Rajoitukset ovat voimassa ajalla 4.12.2021–31.12.2021.

Seurakuntayhtymä tiedotti perjantaina rajoitusten vaikutuksista ja kannusti seuraamaan verkkosivujensa tiedotteita.

Helsingin ja Porvoon hiippakunnan ohjeiden mukaan sisätiloissa järjestettäviin jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin ja seurakunnan muuhun tavanomaiseen uskonnolliseen toimintaan voi ottaa terveysturvallisuuden takaamalla enintään 1/3 tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä, jos tilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä.

Näihin tilaisuuksiin seurakuntien tulee huolehtia osallistuvien sijoittumisesta tilaan siten, että osallistujien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Turvallinen osallistujamäärä Porvoon seurakuntayhtymän tiloissa on tuomiokirkossa 230 henkilöä, Pikkukirkossa 45, Lundinkadun juhlasalissa 40, Gammebacka kirkkosalissa 30 ja Näsinmäen siunauskappelissa 30 ihmistä.

Turvallinen osallistuminentoteutetaan riittävän suurilla turvaväleillä. Perheet voivat istua lähellä toisiaan.

Porvoon tuomiokirkossa järjestetään monta konserttia, joita seurakunnat eivät järjestä. Kirkon vuokrannut taho on vastuussa siitä, että tapahtuma voidaan järjestää turvallisesti, tiedotteessa todetaan.

Osallistujille suositellaan voimakkaasti kasvomaskin käyttöä rokotussuojan tasosta riippumatta.

Koronapassia ei voida käyttää jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa tai muussa tavanomaisessa uskonnollisessa toiminnassa.

Yhteislaulutilaisuuksissa ja konserteissa saatetaan käyttää koronapassia – seurakunnat tiedottavat erikseen kunkin tapahtuman käytännöstä nettisivuillaan

Seurakunnan kaikessa muussa sisätiloissa järjestettävässä toiminnassa ja tilaisuuksissa osallistujamäärä rajataan 20 henkeen. Vaihtoehtona on ottaa käyttöön koronapassi. Jos tilaisuudessa on käytössä koronapassi, ei tilaisuuden osallistujamäärää rajoiteta.

Seurakunnat tiedottavat nettisivuillaan www.domkyrkan.fi ja www.porvoonseurakunta.fi, mikä käytäntö on voimassa kussakin tapahtumassa.

Porvoon suomalainen seurakunta: Koronapassi kirkkokahveissa ja itsenäisyyspäivän juhlassa

Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkokahveilla Tuomiorovastin pappilassa 5.12. sekä itsenäisyyspäivän juhlassa Gammelbackassa 6.12. tullaan kysymään koronapassia.

Jos sinulla on pankkitunnukset, mutta ei älypuhelinta tai et pysty tulostamaan koronatodistusta, voit tulla kirkkoherranvirastoon ma–pe kello 9–13 välisenä aikana, ja autamme sinua tulostamaan todistuksen.

Borgå svenska domkyrkoförsamling:

5.12 klo 18 Porvoon kamarikuoron joulukonsertti Tuomiokirkossa, koronapassi tarkastetaan sisäänkäynnillä.

Koronapassi tarkastetaan myös kaikissa domkyrkoförsamlingenin järjestämissä De vackraste julsångerna -tilaisuuksissa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut