Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Askolan Postin palvelupisteelle olisi jatkaja tiedossa – "Pyrkimys on, että toiminta voisi jatkua ilman taukoa"

Askolan Postin palvelupisteelle olisi uusi jatkaja jo olemassa, mikäli sopimus syntyy. Ompelimo Katikin yrittäjä Kati Jalosen puoliso Jarkko Jalonen on ilmaissut halukkuutensa ottaa palvelupiste hoidettavakseen. Tällöin toiminta jatkuisi saumattomasti samoissa tiloissa kuin tähänkin asti. Sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, joten asia on auki.

Postin aluepäällikkö Kari Niukkanen toteaa, ettei asiasta ole vielä tehty päätöstä ja kiinnostuneita on muitakin.

– Pyrkimyksenä on, että palvelupisteen toiminta voisi jatkua Askolassa ilman taukoa, ja ettei askolalaisten tarvitsisi lähteä asioimaan Porvooseen, hän sanoo.

Posti tiedotti torstaina, että askolalainen Ompelimo Katikki luopuu yhteistyöstä ja lopettaa Postin palvelupisteen 23.12. kello 18. Jos jatkajaa ei löydy ajoissa, postiasiointi ohjataan 24.12. alkaen väliaikaisesti Porvoon Citymarkettiin, kunnes uusi palvelupiste on löytynyt.

Joulupaketit voi vielä noutaa normaalisti Ompelimo Katikin postista.

Yleispalveluvelvoitteeseen kuuluvat postimerkilliset kirjeet sekä kirjatut ja vakuutetut kirjeet toimitetaan asiakkaille kotiin kuten aiemminkin. Jos kotiintoimitus ei sovi vastaanottajalle, lähetykset toimitetaan noudettavaksi Porvoon Citymarketista.

Askolan OmaPosti-kioski jatkaa toimintaansa normaalisti. Kioskissa voi hoitaa yleisimpiä postiasioita, kuten pakettien lähettämistä ja vastaanottamista.

Kioskissa on pakettiautomaattialue sekä itsepalvelupäätteitä kirjeiden ja pakettien lähetystä varten. Kioskissa saa tarvittaessa henkilökohtaista asiakaspalvelua etäyhteyden kautta.

Myös Askolan Salella on Postin automaattilokeroita.

Noutopisteeseen tulee Jalosten mukaan 4–5 rullakkoa postia päivässä. Osa siitä on seinän takana sijaitsevan OmaPostin ylivuotoa eli paketteja jotka eivät ole mahtuneet lokeroihin. Ilman palvelupistettä ne ohjautuisivat Porvooseen. Normaali pakettien ja kirjeiden lähettäminen ja vastaanottaminen suoraan palvelupisteeseen onnistuu tietenkin myös, samoin maksikirjeiden ja kirjattujen kirjeiden toimitus.

– Olemme auttaneet asiakkaita myös automaattien kanssa, sillä ongelmia ilmenee välillä, Kati Jalonen kertoo.

Postin palvelupiste ja OmaPosti-kioski sijaitsevat Askolan kirkonkylällä osoitteessa Pappilantie 2.