Maskisuositus jatkuu edelleen joukkoliikenteessä – Porvoon Liikenteessä suositus ennallaan, HSL tiukentaa

Pahentuneessa koronaviruksen tartuntatilanteessa liikennöitsijät muistuttavat kasvomaskien käytön tarpeellisuudesta.

Porvoon Liikenteen busseissa ohjeistukset ja suositukset ovat ennallaan.

– Noudatamme voimassa olevia yleisiä suosituksia ja ohjeistuksia, Porvoon Liikenteen toimitusjohtaja Dick Wallenius kertoo.

Matkustajamäärien rajoittamiseen ei ole ollut tarvetta tiukempienkaan rajoitusten aikana, ja edelleen matkustajamäärät ovat pysyneet yhä alhaisina.

Porvoon Liikenteen paikallisliikenteessä kuljettaja on pleksin takana. Kaukoliikenteessä kuljettaja valitsee, käyttääkö maskia vai ei. Wallenius kertoo, että osa kuljettajista on kokenut maskin pitkillä ajomatkoilla epämiellyttäväksi, koska happi on tuntunut loppuvan. Wallenius korostaa, että silloin liikenneturvallisuus on laitettava etusijalle.

Walleniuksen mukaan yhtiön busseja käyttävät ovat käyttäneet kasvomaskeja kiitettävästi. Maskien käyttö on ollut samalla tasolla kuin kaupoissa.

Suurin osa ihmisistä käyttää maskeja.

Dick Wallenius, Porvoon Liikenne

– Suurimmaksi osaksi ihmiset käyttävät kasvomaskeja.

Linja-autoissa korostetaan lisäksi yleisen hygienian merkitystä.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) linja-autoja käyttävien on hyvä huomioida, että HSL tiukensi tiistaina linjaustaan kasvomaskien käyttöön.

HSL edellyttää, että pahentuneessa koronan tartuntatilanteessa kaikkien, joille se on mahdollista, tulee käyttää kasvomaskia. Lisäksi HSL:n tiedotteessa muistutetaan turvavälien pitämisestä ja käsihygieniasta.

Myös HSL on huomannut pääosan matkustajista käyttävän maskia.

– Tartuntojen määrän kasvaessa maskien käyttö on jälleen ollut myös noususuunnassa. Tuoreimpien havaintojen mukaan likimain 76 prosenttia matkustajista käyttää kasvomaskia, sanoo tiedotteessa HSL:n turvallisuusasiantuntija Sami Hulkkonen.

Lähiliikenteessä tartuntariski on verraten pieni, koska matka-ajat ovat melko lyhyitä ja liikennevälineet tuulettuvat usein.

– VTT:ltä tilaamamme selvityksen perusteella joukkoliikenteen tartuntariski näyttäisi olevan hyvin pieni, jos joukkoliikenteessä noudatetaan annettuja turvaohjeita. Ohjeet ovat säilyneet samanlaisina lähes koko pandemian ajan.

Maskien lisäksi on hyvä pitää etäisyyttä mahdollisuuksien mukaan, sillä se vähentää pisara- tai lyhyen kantaman ilmavälitteisten tartuntojen riskiä. Kovaäänistä keskustelua kannattaa välttää.

HSL kertoo jatkavansa liikennevälineiden tehostettua siivousta.

Ne joukkoliikenteen työntekijät, jotka ovat läheisessä asiakaskontaktissa, ovat HSL:n liikennevälineissä työnsä puolesta velvoitettuja käyttämään maskia. Bussien ja raitiovaunujen kuljettajat työskentelevät plekseillä eristetyissä turvaohjaamoissa eivätkä he myy lippuja. Heillä ei ole velvollisuutta pitää maskia ajaessaan.

Tiedotteen mukaan HSL-liikenteen keinovalikoimaan koronapassi ei ole toistaiseksi tulossa, vaikka sen edellyttäminen on laajentunut.

Fakta

Kaupunki suosittelee, että kaikki 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat käyttävät kasvomaskeja rokotussuojan tasosta riippumatta myös liikennevälineissä.

Yksityisten toimijoiden suositellaan edellyttävän maskin käyttöä henkilökunnalta sekä asiakkailta julkisissa liikennevälineissä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut