Bussivuoroja perutaan nyt ennätysmäärä pääkaupunkiseudulla – Karsintaa tehdään tällä perusteella

Pääkaupunkiseudulla perutaan nyt useammin bussivuoroja kuin koskaan aikaisemmin. Omikronmuunnoksen leviäminen näkyy kuljettajien poissaoloina, joiden vuoksi vuoroja jää ajamatta.

Esimerkiksi tänään tiistaina on tiedossa, että 53 vuoroa perutaan aamupäivästä kello 10 lähtien seuraavan kahden tunnin aikana.

Viestinnän päivystäjä Joona Packalen Helsingin seudun liikenteestä (HSL) kertoo, että bussivuoroista jää ajamatta arviolta joitakin prosentteja.

– Bussiliikenteessä tilanne on poikkeuksellinen. Tautitilanne näkyy tässäkin. Tilanne on selvästi pahentunut viime viikon perjantaista lähtien. Lähijunista on tullut vain muutama yksittäinen peruuntuminen. Siitä, mikä on tilanne esimerkiksi iltapäivällä, ei voi kuitenkaan vielä tietää, Packalen muistuttaa.

Koronan lisäksi hänen mukaansa lumi haittaa bussien kulkua. Huono ajokeli hidastaa liikennettä. Kun vuoro ei kulje ajallaan, voidaan seuraava vuoro joutua perumaan.

Packalen sanoo, että HSL päivittää tietoa peruuntuvista vuoroista sitä mukaan, kun liikennöitsijät niistä heille kertovat.

– HSL:n nettisivut ja sovellukset kertovat peruuntumisista ja häiriöistä. Jos käyttää harvalla vuorovälillä ajettavaa linjaa, kannattaa erityisesti silloin tarkistaa liikennöinnin tilalle, Packalen neuvoo.

Nobina liikennöi arkena pääkaupunkiseudulla noin 8 000 bussivuoroa. Liikennejohtaja Mårten Winqvist sanoo, että he joutuvat tällä hetkellä perumaan noin parisataa vuoroa.

– Tilanne on meillä ehdottomasti koko pandemian ajan pahin. Se iskee todella rajusti. Olemme tähän asti pystyneet ajamaan vuorot suhteellisen hyvin, Winqvist toteaa.

Vuoroja perutaan, koska heillä ole ei ole kuskeja. Osa kuskeista sairastaa koronaa, osa on karanteenissa, osa odottaa testiin pääsyä ja osa odottaa testin tulosta.

– Koronan lisäksi pohjalla on vaikea flunssakausi, Winqvist huomauttaa.

Hän selvittää, että sairauspoissaolojen vuoksi jäämättä ajettavia vuoroja koetaan ensin saada ajettua ylitöillä ja vuoroja vaihtamalla. Winqvist kertoo, että vuorolistat on tehty jo viikkoja aikasemmin. Silloin ei ole mitenkään voitu varautua poissaoloihin.

Jos vuoroja on pakko perua, periaatteena on perua tiheämmällä vuorovälillä ajettavia linjoja.

– Sitä en voi luvata, etteikö muillekin linjoille tulisi haittaa. Painotamme kuitenkin tiheimmin ajattavien linjojen vuorojen perumista.

Liikennejohtaja muistuttaa, ettei ylitöitäkään voi teettää loputtomasti. Kuskeilla pitää olla myös vapaapäiviä, jotta he jaksavat.

Winqvist arvioi, että ainakin tämä viikko on heille hankala. Hän uumoilee, että koronatilanne tästä vielä pahenee ja se tulee näkymään heilläkin henkilökunnan sairastumisina.

– Toivottavasti tammikuun puolivälin jälkeen helpottaa.

Bussiliikenteen kuljettajien poissaoloista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

"Harmittaa, kun lipusta maksaa" – Kuukausia jatkuneet lähijunien ongelmat risovat matkustajia: HSL perii jo miljoonasanktioita VR:ltä ja kuvaa tilannetta täysin poikkeukselliseksi

Helsingin seudun junaliikennettä riivaavaan kuljettajapulaan helpotusta ensi keväänä – VR:n lähiliikennepomo: nykyisiä työvuoroja yritetään kohtuullistaa

HSL:n lähijunaliikenteen vuoroja on peruttu henkilöstövajeen takia – "Syitä voi olla monia"

Mainos: Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut