Meistä Matara kertoo – Runeberg-palkintoehdokas Matias Riikonen tarkastelee terävästi yhteiskuntaamme lasten leikin kautta

Mataran menestys on ollut Matias Riikoselle yllätys, mutta hän muistuttaa, että kielteisiäkin arvioita on tullut vastaan. – Ja sekin on tärkeää. Pelkästään kehuttu kirja olisi vaaraton, hän sanoo. Outi Paappanen

Mia Grönstrand

Matias Riikosen romaanissa Matara (Teos) isoveli ja pikkuveli leikkivät muiden poikien kanssa kesäisen metsän siimeksessä.

Matara on poikien oma järjestäytynyt valtakunta, jota ohjaa tiukka hierarkia ja ankarat säännöt. Rikkomuksista seuraa rangaistus, eikä vihollisen vankeja kohdella nätisti. Mataraa johtaa itsevaltiain ottein Kaius apunaan toogiin pukeutunut senaatti, kuten antiikin Roomassa, ja kansalaisille on tarjolla leipää ja sirkushuveja erilaisissa muodoissa. Toisinaan leikki on kaukana leikistä.

Mataran juuret löytyvät Helsingin Jollaksen metsistä, jossa Matias Riikonen itse lapsena leikki valtakunnanleikkejä parinkymmenen muun pojan kanssa. Lapsuuden monivuotista leikkiä ei voinut jättää vain lapsuusmuistoksi, osaksi omaa elämänhistoriaa.

– Tätä en hyväksy. Siksi koetin kaikin voimin kirjoittaa romaanin, jossa Matara olisi jotain enemmän, Matias Riikonen sanoo.

Kuten aikoinaan leikit Jollaksen metsissä, myös Mataran valtakunta on saanut innoituksensa antiikin Roomasta.

– Oli alusta asti selvää, että jollain lailla yhteydet Roomaan ovat mukana myös kirjassa. Sen sijaan jouduin pohtimaan paljon sitä, kuinka esillä nuo yhteydet ovat. Päädyin sijoittamaan antiikkikuvaukset varsin näkyville, Riikonen kertoo ja sanoo viittausten vihjaavan allegoriseen lukutapaan.

Halusin koettaa omanlaistani luontokuvausta, jotakin tiheää, uhkeaa ja lihallista.

Yksi vihje löytyy jo kirjan ensilehdiltä, epigrafista: De nobis fabula narratur (Meistä tarina kertoo).

– Vertauskuvallisuus ei toivottavasti rajoitu vain ilmeiseen yhteiskunnalliseen tasoon, vaan kirja yrittää sanoa jotain myös siitä, kuinka kulttuuri tai jopa merkitys ylipäätään rakentuu.

Riikonen huomauttaa, että Matarassa pojat varovat tarkasti viittaamasta puheissaan leikin ulkopuolelle ja sen ulkopuoliseen maailmaan ja noudattavat tarkasti leikin sääntöjä.

– Sillä jos eivät noudattaisi, he rikkoisivat maailmansa mielen. Ja vasta tässä vertauskuvallisuus alkaa minusta muuttua oikeasti hurjaksi. Poikien maailman merkitys ei ole vakaa, vaan he joutuvat tekemään työtä sen vakauttamiseksi. Aina välillä joku erehtyy lipsauttamaan jotain leikin ulkopuolisista asioista ja niin tehdessään hän horjuttaa koko maailman perustuksia.

Eteläsuomalainen metsä on Mataran näyttämö, ja Riikosen luontokuvaus on yksityiskohdissaan erittäin rikasta. Luontosanastoa kirjailija on lainannut muun muassa saamelaiskielistä, pojat esimerkiksi naakivat nokkosten keskellä, eli liikkuvat miten?

– Naakia on tullut itselleni vastaan pohjoisessa metsästyssanastossa, jossa se merkitsee riistan lähelle hiipimistä. Kirjassa sitä käytetään vapaammin kuvaamaan veljesparin hiipimistä ylipäänsä, Riikonen kertoo.

Hieman yllättäen Matias Riikonen ei kuitenkaan tunnustaudu varsinaiseksi luontoihmiseksi.

– Mutta ehkä se saattaa olla hyvä lähtökohta luonnosta kirjoittamiseen. Esimerkiksi eräkirjallisuus vaikuttaa joskus vain luontoihmisen kirjoitukselta toiselle luontoihmiselle. Halusin koettaa omanlaistani luontokuvausta, jotakin tiheää, uhkeaa ja lihallista.

Riikosen mukaan lukijalle hieman oudotkin luontotermit ja vieras sanasto on tapa tehdä luonnosta vieraampi ja itsellisempi.

– Se on eräänlainen kunnioittamisen muoto, toivottavasti. Kun jokainen sana ei ole ymmärrettävä, kuvaus ei saa aina kaikesta täysin kiinni eikä hallitse kaikkea, vaan sivulla häilyy jokin ylimääräinen aines, jokin muistuma meille vieraasta luontokokemuksesta.

Matias Riikonen kertoo kirjoittaneensa niin kauan kuin muistaa, ja ennen kuin hän oppi itse kirjoittamaan hän saneli tekstit äidilleen.

– Tuskin olisin tässä ilman kirjastolaitosta, lukevia ja lukemiseen kannustavia opettajia sekä työläistaustaisen lapsuudenkotini ymmärrystä siitä, että pienille lapsille kannattaa lukea satuja, hän kiittelee.

– Tällä hetkellä kaikki nämä edellytykset ovat vakavasti uhattuina. Ja kun menetämme lukutaidon, emme menetä van mahdollisia tulevia kirjailijoita, vaan viime kädessä koko demokratian.

De nobis fabula narratur.

Lue lisää: Runeberg-palkinnosta kilpailee kymmenen loistavaa kirjailijaa – erityistä kiitosta ehdokkailta saa kilpailun monipuolisuus: kaunokirjallisuuden eri lajit painivat rehdisti samassa liigassa

Äänestä omaa Runeberg-suosikkiasi tästä.

Kuka?

Matias Riikonen

Syntynyt 1989.

Asuu Helsingissä.

Esikoisteos Nelisiipinen lokki (Gummerus) 2012. Oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoisteokselle myönnettävän kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Muu tuotanto: Romaani Suuri fuuga ja proosavihko Kiertorata (Aula & Co) 2017, voittivat Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon.

Iltavahtimestarin kierrokset (Teos) 2019.

Matara (2021) Finlandia-palkintoehdokas. Voitti Tulenkantaja-palkinnon.

Tieto

Raadin perustelut

Matias Riikosen romaani Matara kuvaa eräällä opistolla kesiään viettävän poikajoukon hyvin pitkälle vietyä yhteiskuntakokeilua. Opiston läheiseen metsään kokoontuneet pojat ovat järjestyneet Mataran valtioksi, joka omaksuu yhteiskuntaihanteensa suoraan keisareita edeltävästä Rooman valtakunnasta.

Kerrassaan valloittava romaani muistuttaa, että lapset kykenevät paitsi merkittäviin tekoihin hyvässä ja pahassa, myös suuriin silmänkääntötemppuihin. Tyrannin virkaa tavoitteleva, pikkupoikien ihailema 14-vuotias Kaius kertoo kaunopuheisesti olevansa jo elämään kyllästynyt: Tyhjää aina vaan tää mun valveuni – ihan niinku pilvetön ja haalistunu taivas, pelkkää kuvottavaa ja turruttavaa sinistä liian läheltä.

Klassiseen romaanitraditioon kuuluva, itsensä romaanina vakavasti ottava Matara on maailman kärpästenherroja lempeämpi ja huumorintajuisempi ja sanastoltaan äärimmäisen rikas. Paikoin Riikosta lukiessa unohtaa poikajoukon rämpivän Etelä-Suomen harvoja metsälaikkuja, sillä sanoista ja poljennosta mieleen nousevat Cormac McCarthyn Yhdysvaltain rannattomia autiomaita kuvaavat romaanit.

Kirjan päätyttyä lukija antaisi toogan päältään, että saisi vaikka vain yhden luvun lisää tätä: Askel painui maahan, päkiän ulkosyrjä edellä, sitten sisäsyrjä ja kantapää, ja askel nousi.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut