SDP:n Anette Karlsson oli kerännyt neljänneksi eniten Itä-Uudenmaan alueen ääniä, kun äänet oli laskettu lähes kokonaan. Hän oli puolueensa ylivoimainen ääniharava.
– Nyt alkaa olla sanaton olo! On huikea luottamuksen osoitus saada olla koko alueen kärjessä ja Porvoossa heti Mikaela Nylanderin jälkeen kakkosena, Karlsson toteaa.
Demareiden ilta oli yhtä jännitysnäytelmää. Alkuillan kymmenen paikkaa putosi myöhään illalla yhdeksään ja ilmassa oli pientä pettymystä. Karlsson toivoi loppuillan tuovan vielä käänteitä tilanteeseen ja näin kävi. Kun äänistä oli laskettu 97,1 prosenttia, paikkamäärä nousi takaisin kymmeneen.
– Iloitsen puolueen puolesta. Kymmenen paikkaa olisi hyvä määrä, sillä joissakin ennusteissa meille arvioitiin vähemmän paikkoja. Totta kai olisimme toivoneet vielä enemmän. Olemme kuitenkin kolmanneksi suurin, ja se on vaikuttava ja merkittävä paikka. Uskoin koko ajan, että sosiaalidemokraatteihin kyllä luotetaan, kun näistä asioista keskustellaan, Karlsson sanoo.
Karlsson on tyytyväinen tulevan aluevaltuuston kokoonpanoon.
– Lisäkseni siellä on yhdeksän erinomaista demaria ja muista puolueista erittäin asiantuntevaa ja kokenutta porukkaa. On hyvä fiilis, kokonaisuudesta tulee todella hyvä, hän sanoo.
Karlsson on hyvillään, että jo ennakkoäänten perusteella koko Itä-Uusimaa on tulevassa aluevaltuustossa hyvin edustettuna.
– Listalla näkyy kaikkien puolueiden osalta aika hyvin tutut nimet, mutta myös sosiaali- ja terveysalan sekä pelastusalan osaaminen. Äänestäjät ovat selkeästi korostaneet näissä vaaleissa myös asiaosaamista, koska mukana on myös vähän uudempia nimiä. Tämä vahvistaa ajatusta, että nämä ovat asiantuntijavaalit. Ja koska nämä ovat uudet vaalit, niin totta kai myös tuttu nimi on äänestäjälle helppo valinta. Toki äänestysprosentissa olisi ollut toivomisen varaa, Karlsson pohtii.