Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Porvoo Jazz Festivalin kymmenes vuosi käyntiin perjantaina maailman arvostetuimpiin kuuluvan gypsy jazz kitaristin Olli Soikkelin kvartetin seurassa

Porvoo Jazz Festival ry juhlii tänä vuonna toimintansa kymmenvuotista taivalta. Tulevana perjantaina 11. maaliskuuta saa juhlavuoden konserttitoiminta viimein alkaa, kun viimeisetkin kokoontumisrajoitukset viimein poistettiin.

Juhlavuoden ohjelmistoon sisältyy 11 Porvoo Jazz Clubia, sekä aiempaa laajempi Porvoo Jazz Festival 23.-25. syyskuuta.

Vuoden ensimmäinen Porvoo Jazz Club tuo mukanaan kansainvälisen tuulahduksen, kun esiintyjäksi astelee New Yorkissa vaikuttava nuori kitaristi, Olli Soikkeli Quartetteineen.

Olli Soikkeli, syntynyt1991, on nuoresta iästään huolimatta noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista. New Yorkissa asuva Soikkeli on esiintynyt genren maailmantähtien rinnalla jazzklubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Urallaan häntä on omien yhtyeidensä lisäksi kuultu muun muassa Bucky Pizzarellin, Tommy Emmanuelin, Cyrille Aimeen ja Antti Sarpilan rinnalla. Porvoossa hän esiintyy kvartettinsa kanssa, jossa kuullaan Soikkelin, Grammy-palkitun pianistin Marian Petrescun, basisti Joonas Tuurin ja rumpali Aleksi Heinolan taidokasta ja mukaansatempaavaa soittoa.

2016 Huffington Post- ja All About Jazz -lehdet valitsivat Soikkelin Rhythm Future Quartetin Travels-levyn yhdeksi vuoden parhaista jazzalbumeista.

"Olli Soikkeli, is a riveting Finnish guitarist who combines astonishing dexterity and speed with pure soul in a way that places him among the worthiest current day successors to the legacy of the great Django." -The Wall Street Journal

Olli Soikkeli Quartet Porvoo Jazz Clubilla perjantaina 11.3. Vanha 123:ssa (Kaivokatu 37b). Ovet auki Aatos Cafén baariin 19.30, keikka kello 20.00. Olli Soikkeli, kitara. Marian Petrescu, piano. Joonas Tuuri, basso. Aleksi Heinola, rummut. Liput ennakkoon Livetosta 13/11 euroa, Ovelta 15/13 euroa.