Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Villa Wilhelmsbergissä asunut kreivi Louis Sparre pelasti Vanhan Porvoon

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Lähellä Porvoon sairaalaa sijaitseva vaaleanpunainen Villa Wilhelmsberg on kiehtonut ohikulkijoiden mielikuvitusta vuosikymmeniä. Kauan sitten kauniissa huvilassa oli tornikin, mutta se on aikojen saatossa purettu.

Huvilakulttuuri alkoi levitä 1800-luvun loppupuolella Porvoon saaristoon ja kaupungin läheisille rannoille.

Tarkkistentien varrella, lähes Porvoon sairaalaa vastapäätä sijaitseva Villa Wilhelmsberg lienee rakennettu 1870-luvulla. Sille valittiin näköalapaikka kallion päältä. Huvilan ympärille luotiin komea puutarha ja kallion laelle tehtiin maisematerassi. Kalliota kiertämään laitettiin laiturimainen polku. Oli hedelmätarha ja muotoon leikattuja puita.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Huvilan tunnetuimpiin asukkaisiin lukeutuu ruotsalainen kreivi Louis Sparre ja hänen taiteilijavaimonsa Eva Mannerheim-Sparre.

Italiassa syntynyt, Ranskassa kasvanut ja sittemmin Ruotsissa aikuistunut Pietro Luigi oli oikea maailmankansalainen. Hän oli viettänyt nuorten nousevien taiteilijoiden tapaan aikaa Pariisissa, mutta kaipasi jotain uutta ja aitoa.

– Akseli Gallen-Kallela kutsui hänet Suomeen ja kreivi rakastui maahan välittömästi. Hän luki Kalevalaa ja opiskeli innokkaasti Suomen kieltä, Porvoon museon tutkija Lillemor Jordas. kertoo.

Helsinkiläistynyt Louis Sparre perusti yhdessä kahdeksan nuoren liikemiehen kanssa 1897 Porvooseen huonekaluja ja keramiikkaa valmistaneen Iris-tehtaan ja ryhtyi sen toimitusjohtajaksi, taiteelliseksi johtajaksi ja huonekaluosaston suunnittelijaksi. Samana vuonna pariskunta hankki Porvoosta Villa Wilhemsbergin asunnokseen.

"Se ei ole hullumpi osto. Ensiluokkainen hirsirakennus. Viisi huonetta ja keittiö alakerrassa, kolme yläkerrassa, leivintupa, iso puuvaja ja jääkellari, pieni puutarha marjapensaineen ja kirsikkapuineen. Kaikki tämä huimaavan halpaan hintaan 7500 markkaa (noin 39 500 euroa). – Porvoolaiset ovat ällistyneitä, jotkut vieläpä katuvat, mutta huvila on meidän, peruuttamattomasti", Eva Sparre kirjoittaa Taiteilijaelämää-teoksessaan.

– Sparre kuvitteli, että elämä olisi Porvoossa rauhallisempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Hän haaveili maalaavansa muutaman tunnin joka päivä ja suunnitteli rakennuttavansa ateljeen huvilan pihamaalle. Se ei koskaan toteutunut. Hänellä oli jatkuvasti uskomattoman monta rautaa tulessa. Tiedetään, että hän maalasi Villa Wilhelmsbergissä yhden ainoan taulun. Se esitti itse huvilaa, Jordas kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Villa Wilhemsbergiin juontuu Eva ja Louis Sparren hiukan myöhemmin perustaman taideteollisen piirustustoimiston orava-logo.

– Perheen poika Pehr – tai Pekka, kuten Sparret häntä kutsuivat – leikki Villa Wilhemsbergin laajalla pihamaalla mielikuvitusystävänsä Öljenin sekä kesyn Toptop-oravansa kanssa. Orava viihdytti nähtävästi koko perhettä. Luultavasti tuon kesyn oravan vuoksi he alkoivat kutsua huvilaakin Orrelaksi, Jordas kertoo.

Ensimmäiset Porvoon vuodet olivat hektisiä. Sparrella oli tuhat rautaa tulessa. Iris-tehtaan johtamisen ohella Sparre oli innokas vapaapalokuntalainen sekä toimi Porvoon museoyhdistyksen puheenjohtajana.

– Hän toimi hetken aikaa museon intendenttinäkin. Hän sai aikaan muun muassa autotypiagallerian, jonka myötä tavalliset kaupunkilaiset ja koululaiset pääsivät tutustumaan maailmankuuluihin taideteoksiin. Se oli edistyksellinen ja pedagoginen teko, Jordas kertoo.

Sparren tiedetään kävelleen joka päivä kolmisen kilometriä Villa Wilhemsbergistä työpaikalleen keskustaan.

– Ehkä kävelymatkalla oli hetki aikaa olla yksin ajatustensa kanssa, sillä elämä oli muuten niin vauhdikasta, Jordas arvelee.

Louis Sparre oli ihastunut Porvooseen jo paljon ennen tänne muuttoaan. Hän kuljeskeli mielellään vanhan kaupungin kujilla ja kauhistui nähtyään karttaluonnoksen, jossa alueen yli oli piirretty viivasuora ruutukaava.

– Porvoolaisten näkökulmasta tällä oli valtava merkitys, Jordas sanoo.

Sparre oli aloittanut julkisen kansalaiskeskustelun vanhan kaupungin kohtalosta jo muutamaa vuotta ennen Porvooseen muuttoaan. 1898 oli tositoimien aika.

Uusimaa kannatti Sparren näkemyksiä ja kirjoitti aiheesta pitkän artikkelin 1. huhtikuuta 1898.

" Onhan Porvoo Suomen wanhimpia kaupunkeja; wanhanaikainen tuomiokirkko, wanha raatihuone ja monet kiwiset ja puiset rakennukset wanhanaikaisine tyylineen johdattavat aina täällä kulkijan mielen kaukaiseen keskiaikaan. Onpa rakennusten joukossa sellaisiakin, joihin liittyy tärkeitä historiallisia muistoja. Merkillisimpiä ehkä ovat Porwoon waltiopäivien aikaiset. Matkustajille näytetään wieläkin missä eri säädyt pitivät istuntojaan, missä keisari seurueineen asui jne."

Artikkelissa harmiteltiin, kuinka nämä muistomerkit entisiltä ajoilta vähenevät vuosi vuodelta. Alempi osa vanhaa kaupunkia oli jo saanut väistyä uuden rakennusjärjestelmän tieltä. Jos joku rakennus paloi tai sortui, ei sen tilalle saanut lupaa rakentaa uutta ennen uuden rakennusjärjestelmän voimaan tuloa.

" Eiköhän sittenkin olisi kaupungin ulkonäölle, sen hauskuudelle ja wiehättävyydelle sopiwinta että kaupungin wanha rakennussuunnitelma jätettäisiin entiselleen", Uusimaa kysyi.

Paria päivää myöhemmin, 3. huhtikuuta tulisieluinen Louis Sparre piti Porvoon lyseolla kuuluisaksi tulleen palopuheensa.

"Kreiwi L. Sparren esitelmää Porvoon wanhankaupungin säilyttämisestä nykyisessä asussaan kuulemaan oli kokoontunut lukuisa, harras kuulijakunta. Hauskassa, miellyttäwässä esitelmässään toi kreiwi Sparre esiin niitä näkökohtia, joista jo lehtemme wiime numerossa tehtiin selkoa, walaisten kysymystä lukuisilla kartoilla. Esitelmä ilmestyy kohtamiten painettuna", Uusimaa kirjoitti.

Lehtikirjoittelu, pamfletit ja Sparren puhe saivat kaupunginvaltuuston päättämään asemakaavatoimikunnan perustamisesta. Vanha kaupunki sai jäädä ennalleen.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Sparret asuivat Villa Wilhemsbergissä vain muutaman vuoden. Toukokuussa 1900 perhe muutti Porvoon keskustaan Rauhankadun varrelle. Sitä taloa ei ole enää jäljellä.

– Louis Sparre oli jättänyt Iris-tehtaan ristiriitojen vuoksi, ja pariskunta jatkoi työskentelyä omassa taideteollisessa piirustustoimistossaan, Jordas kertoo.

Kauaa Sparret eivät enää Porvoossa pysytelleet. 1905 he muuttivat Helsinkiin ja Suomen toisen sortokauden alkaessa 1908 Tukholmaan.

Louis Sparrella oli kuitenkin yhä paikkansa porvoolaisten sydämissä ja hänen elämäänsä seurattiin suurella mielenkiinnolla.

– Sparre oli uskomattoman ehtiväinen mies. Kaiken suunnittelutyön ja matkustelun ohella hän osallistui lähes kaikkeen mahdolliseen, Jordas hämmästelee.

Muun muassa vuonna 1907 Louis Sparre ohjasi ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinan polttajat.

– Se oli kuulemma myös ensimmäinen Venäjän keisarikunnassa tehty fiktioelokuva. Valitettavasti sitä ei ole säilynyt. Tiedetään kuitenkin, että se kesti 20 minuuttia, Jordas sanoo.

Viisi vuotta myöhemmin Sparre osallistui Tukholman olympialaisiin. Hänen lajinsa oli miekkailu, ja "meidän Sparrea" kannustettiin Porvoossakin. Menestystä ei kuitenkaan tullut.

– Yksi syy heikkoon menestykseen saattoi olla, että harjoittelun sijaan Sparre päätyi matkustelemaan ystävänsä kanssa, Jordas kertoo.

Tukholmassa Sparre ehti vihdoin keskittyä muotokuvien maalaamiseen.

– Porvoolla oli hänen sydämessään aina suuri paikka. Vielä 1939 hän piti näyttelyn Porvoon museossa, Jordas kertoo.

Louis Sparre kuoli Tukholmassa 101-vuotiaana vuonna 1964.

– Vielä satavuotishaastattelussaan hän muisteli lämmöllä vuosiaan Porvoossa ja Suomessa, ja kertoi niiden olleen elämänsä rikkaimmat ja kauneimmat vuodet, Jordas kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Huvilarakennus on todettu kaupungin asemakaavaselostuksessa kaupunkikuvallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaaksi. Villa Wilhemsbergillä on ollut monia omistajia. 1800-luvun torni on ajan saatossa purettu, sen paikalla on parveke. Taloa on myös laajennettu esimerkiksi kuistilla.

– Suurimmat muutokset on tehty luultavasti aikana, jolloin talo oli kauppaneuvos August Eklöfin suvun omistuksessa, kertoo talon nykyinen isäntä Max Hellberg.

Hellbergin isä osti huvilan 1997. Vuonna 2007 se myytiin ja kymmenen vuotta myöhemmin Max Hellberg osti nuoruudenkotinsa itselleen. Talon historia näkyy sisustuksessa. Hellberg on keräillyt Iris-maljakoita ja Sparren suunnittelemia huonekaluja. Talo on tuotu nykyaikaan historiaa kunnioittaen.

– Puutarhassa on säilynyt piirteitä aivan sieltä 1800-luvun puutarhakulttuurista, Hellberg kertoo.

Lehmuksista leikattu lehväseinämä reunustaa yhä terassia ja pihalla on suuria vanhoja jalopuita. Etupihalla on suuri valurautainen ruukku, joka on peräisin Louis ja Eva Sparren ajalta. Sparrejen ajasta muistuttaa myös tuuliviiri, johon on kuvattu talolle Orrela-nimen antanut kesy orava.

– Tuuliviiri on parhaillaan pajalla. Meillä on ajatus ottaa oravasta mallia esimerkiksi portteihin, Hellberg kertoo.