Alkoholin ja raha-arpojen myynnin ikärajavalvonnassa on parantamista Helsingissä ja Vantaalla. Ostokokeissa yli 35 prosentissa testatuista yrityksistä myytiin alkoholia kysymättä henkilöllisyystodistusta, raha-arpoja jopa 55 prosentissa, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.
Viime marraskuussa tehdyissä ostokokeissa testattiin omavalvonnan toimivuutta. Niissä nuorelta näyttävät 20–23-vuotiaat opiskelijat yrittivät ostaa ikärajavalvottavia tuotteita todistamatta ikäänsä.
Ostokokeita tehtiin yhteensä 294. Koeostoja tehtiin 105 myyntipisteessä: pienissä ja suurissa kaupoissa, kioskeissa, Alkon myymälöissä ja huoltoasemilla.
Tiedotteen mukaan tulokset olivat pääosin hyvin samansuuntaisia molemmissa kaupungeissa. Helsingissä 40 prosenttia ostoista toteutui ilman, että nuoren aikuisen tarvitsi todistaa ikäänsä. Vantaalla vastaava tulos oli 35 prosenttia.
Molemmissa kaupungeissa 55 prosenttia raha-arpojen ostoyrityksistä toteutui ilman ostajan iän todistamista. Kaupoissa ikärajavalvonta tuntuu toimivan jonkin verran tehokkaammin kuin kioskeissa.
– Ikärajavalvonnassa on edelleen kehittämisen varaa ja yhteistyötä kauppojen kanssa jatketaan vastuullisen myynnin vahvistamiseksi, sanovat tiedotteessa ehkäisevän päihdetyön asiantuntijat Aija Blad Helsingin kaupungilta ja Kati Tervo Vantaan kaupungilta.
Ehkäisevän päihdetyön Pakka-toiminta palkitsi ostokokeissa hyvin menestyneitä vastuullisia myyntipisteitä. Helsingissä vastuullisina toimijoina palkittiin Kauppakeskus Itiksen Food Market Herkku ja Alko Citycenter, joiden henkilökunta kysyi henkilöllisyyspapereita jokaiselta koeostajalta.
Vantaalla vastuullisena toimijana palkittiin Kauppakeskus Dixi. Sen neljän vähittäismyyntiliikkeen jokaisessa myyntipaikassa kysyttiin henkilöllisyyspapereita sekä alkoholia että raha-arpoja ostettaessa ja kieltäydyttiin myymässä niitä.
Jokainen ostokokeisiin osallistunut kauppa saa tiedotteen mukaan omat tuloksensa sisäiseen kehittämistyöhön, kuitenkin niin, ettei yksittäistä myyjää voida tunnistaa. Yleisesti ostokokeiden tulokset käydään läpi myös pääkaupunkiseudun tarjontatyöryhmässä, johon kuuluvat suurimpien kauppaketjujen, kuten HOK-Elannon, Keskon, Lidlin sekä Alkon ja Veikkauksen edustus.
Pakka-toimintamallin mukaiset kauppojen ostokokeet on tehty ensimmäistä kertaa Helsingissä ja Vantaalla 2015. Nyt ostokokeet toteutettiin neljättä kertaa.
Eri vuosien ostokoetulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia, koska ostoja on tehty eri määrä. Helsingin ja Vantaan tuloksissa ei ole ollut merkittäviä eroja vuosien aikana.