Kesämökkien ja vapaa-ajan asuntojen kysyntä on pysynyt hyvällä tasolla koko alkuvuoden. Kahteen edelliseen ennätysvuoteen verrattuna kauppoja tullaan tänä vuonna kuitenkin tekemään huomattavasti vähemmän, ennakoi tiedotteessa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.
Hän pitää selvänä, että Ukrainan sota tulee kevään mittaan näkymään mökkimarkkinoilla.
– Maalis- ja huhtikuusta, ehkä vielä toukokuustakin, voi tulla hyvin hiljaisia sekä asuntokaupassa että mökkikaupassa Suomessa. Mikäli Ukrainan sodassa ei tapahdu eskalaatiota pahempaan, kesäkuukausina mökkikauppa kuitenkin vilkastuu taas uudelleen, sanoo Rantanen.
Hän ennustaa, että meillä tehdään tänä vuonna mökkikauppoja saman verran kuin koronapandemiaa edeltävinä vuosina 2018 ja 2019. Tämä tarkoittaisi sitä, että kauppoja tehtäisiin jopa lähemmäs 25 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Rantasen mukaan tämän vuoden tammi–helmikuun aikana välittäjien tekemiä vapaa-ajan asuntojen kauppoja on tehty 22,7 prosenttia vähemmän viime alkuvuoteen verrattuna. Asuntokauppoja on tehty nyt 9,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
– Polttoaineiden kovat hinnat vaikuttavat siihen, kuinka pitkän ajomatkan päästä nyt ollaan valmiita hankkimaan kakkoskoti. Aiemmin monilla tuntui olevan takarajana kahden tunnin mökkimatka. Uskoisin, että nyt mökkiä etsitään noin tunnin ajomatkan päästä kotoa, sanoo Rantanen.
Hän arvioi, että ehkä mökille ei enää ajeta joka viikonloppu vaan siellä ollaan pitkä viikoloppin tai viikko kerrallaan.
Viimeisimmän, helmikuussa ennen Ukrainan sodan alkua tehdyn kuluttajabarometrin, mukaan suomalaisten vapaa-ajan asunnon ostoaikeet olivat selvästi pitkän aikavälin yläpuolella. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen uskoo, että varovaisuus isojen hankintojen suhteen on jonkin verran lisääntynyt.
– Uskoisin, että ne, jotka ovat etsineet omaa mökkiä viimeiset pari vuotta ja joilla on rahaa säästössä mökin ostoon, todennäköisesti tekevät kaupat sen oikean osuessa kohdalle. Inflaatio syö rahanarvoa tilillä, ja kuitenkin kertyneistä säästöistä halutaan nauttia, toteaa toimitusjohtaja Rantanen tiedotteessa.