Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kovia ylinopeuksia Itä-Uudellamaalla viikonloppuna – monta korttia hyllylle

Useita kuljettajia määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon viime viikonloppuna Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kovien ylinopeuksien takia.

– Vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan epäillään 15 kuljettajaa ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhtä kuljettajaa. Tämän lisäksi kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kahden kuljettajan kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, kertoo komisario Asko Sartanen tiedotteessa.

Kevään tulo näkyy poliisin mukaan yleisten paikkojen vilkastumisena sekä hälytystehtävien tasaisempana virtana. Kevään tulo näkyy poliisin tehtävissä etenkin viikonloppuiltaisin- ja öisin, jolloin tehtäviä riittää aina aamulle saakka.

– Viime viikolla Itä-Uudellamaalla hoidettiin hieman yli 1 500 erilaista poliisitehtävää, joista lähes puolet painottui perjantain ja sunnuntain välille. Varsinkin viikonloppuyöt olivat poliisitoiminnan kannalta vilkkaita. Pahoinpitelyt, rattijuopumukset, häiriökäyttäytymiset ja kotihälytystehtävät pitivät partiot kiireisinä aina aamun pikkutunneille saakka, kertoo komisario Jarmo Ojala.

Liikennepoliisisektorin sekä valvonta- ja hälytystoimintasektorin partiot osallistuvat koko viikon kestävään valtakunnalliseen turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaan. Isossa kuvassa matkapuhelimen käytön liikenteessä sekä turvavyön käyttämättä jättämisen valvonnan tavoitteena oli muun muassa lisätä liikenneturvallisuutta ja vähentää vakavia loukkaantumisia.

Poliisilaitoksen alueella valvottiin 63 eri kertaa. Turvavöiden käyttämättä jättämisiä havaittiin 146, matkapuhelimen käyttöä liikenteessä 74 ja epäkuntoisia ajoneuvoja 49.