Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesko lähtee toteuttamaan Citymarketia, hotellin ja asuntoja Porvoon Länsirannalle – 2,5 miljoonan euron tonttikauppa kaupunginhallituksen käsittelyyn

Kesko Oyj on päättänyt edetä K-korttelihankkeen toteuttamisessa Porvoon Länsirannalla, kertovat Kesko ja Porvoon kaupunki tiedotteessaan.

Taidetehtaan vieressä sijaitsevalle alueelle suunnitellaan Citymarketin, hotellin ja asuntoja sisältävän kokonaisuuden rakentamista. Kyseessä on suuruusluokaltaan noin 60 miljoonan euron investointi, jonka myötä Länsirannan keskeinen tyhjä alue valmistuu.

Porvoon kaupunki omistaa osan tontista, joten kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 2. toukokuuta omistamansa alueen myyntiä Keskolle.

K-Kortteliin suunnitellaan rakennettavaksi kerrosalaltaan noin 7000 neliömetrin suuruinen Citymarket sekä noin 3000 kerrosneliömetrin hotelli ja 3000 kerrosneliömetriä asuntoja. Näiden käyttöön toteutetaan noin 200 autopaikkaa käsittävä pysäköintihalli.

– Keskossa tehtiin viime viikolla päätös edetä tässä hankkeessa. Tonttikauppojen hyväksymisen jälkeen pyrimme saamaan hankkeelle rakennusluvan vielä kuluvan vuoden aikana. Rakennustöiden arvioidaan kestävän runsaat kaksi vuotta, Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula kertoo tiedotteessa.

– Kokonaisuuden arkkitehtuuri on sovitettu alueen arvokkaaseen ympäristöön sopivaksi yhdistämään arjen palvelut ja luomaan tilaa kohtaamisille. Kokonaisuuteen tavoitellaan jopa kahta miljoonaa vierailijaa vuosittain.

Merkittävä investointi Porvoolle ja tärkeä jatkumo Länsirannan kehitykselle.

Investoinnin arvioidaan tuovan rakennusvaiheessa noin 500 henkilötyövuotta ja noin kolme miljoonaa euroa rakennusaikaisia verotuloja. Valmistuessaan kokonaisuuden arvioidaan työllistävän vuosittain noin 150 henkilöä ja tuovan alueelle verotuloja noin miljoona euroa vuodessa.

– Porvoon Länsirannan K-Kortteli on Keskon merkittävimpiä investointeja lähivuosina. Olemme iloisia, että pitkään suunniteltu ja odotettu hanke on nyt nytkähtämässä eteenpäin, Sivula jatkaa.

Keskon hanke on Porvoolle merkittävä investointi, joka tuo työpaikkoja, asukkaita, matkailijoita ja palveluita Länsirannalle, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz tiedotteessa.

– Hotelli tukee Taidetehtaan kokous- ja tapahtumatoimintoja ja Citymarket palvelee lähellä ja kauempanakin asuvia.

Taidetehdas avattiin uudistuneena kulttuuri- ja kongressikeskuksena 10 vuotta sitten, ja on vakiinnuttanut paikkansa Länsirannan kohtaamispaikkana. Taidetehtaan avaamisen jälkeen alueelle on rakennettu paljon koteja porvoolaisille ja uusien asemakaavojen myötä kasvu jatkuu.

Porvoonjoen rantapuistoa on kunnostettu Taidetehtaan edustalle asti, josta sitä edelleen laajennetaan joen suuntaisesti etelään. Länsirannalle valmistui myös puurakenteinen päiväkoti Metsätähti vuoden vaihteessa.

– Länsiranta on rakentunut viime vuosina asuntopainotteisesti. Nyt alueelle saadaan lisää palveluita ja Taidetehtaan alue täydentyy kokonaisuudeksi. Keskon investoinnin myötä voi todeta, että Länsiranta on kehittynyt eheäksi osaksi Porvoon keskustaa. Noin 10 vuodessa olemme saaneet uuden elinvoimaisen kaupunginosan asukkaineen ja palveluineen, von Schoultz jatkaa.

Tonttipäällikkö Pekka Söyrilän tiedotteessa kertoman mukaan Keskon hanke etenee voimassa olevan asemakaavan mukaisesti.

– Olemme Keskon kanssa yhteisymmärryksessä myyntipäätöksen ehdoista. Myyntipäätös olisi voimassa 8 kuukautta, ja rakentamisen tulisi tapahtua viiden vuoden sisällä.

Kiinteistökauppa koskee Taidetehtaan rantakorttelin 449 tonttia 5, josta kaupunki omistaa osan. Kesko on ostanut Hartela Etelä-Suomi Oy:ltä tontin loppuosan ja olisi valmis ostamaan myös Porvoon kaupungin omistaman osan.

Esitys kaupunginhallitukselle on, että kaupungin osa myydään Keskolle hintaan 2,5 miljoonaa euroa. Myyntipäätös on voimassa 8 kuukautta sen saatua lainvoiman.

Kaupan ehdoissa ostaja muun muassa sitoutuu viiden vuoden kuluessa rakentamaan asemakaavan mukaiset ja rakennusluvassa hyväksyttyjen piirustusten mukaiset uudisrakennukset. Länsirannan taideohjelman mukaisesti investointi tarkoittaa 300 000 euroa taiderahastoon.