Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verotoimiston digiloikka: Veroilmoitusten ruuhka-aikana ovet auki Porvoossa vain tiistaisin – ryhmäpäällikön mukaan lähes kaikki veroasiat voi hoitaa verkossa

Veroilmoitusten täydennysaika alkaa olla kiivaimmillaan, mutta Porvoon verotoimisto supisti 1. huhtikuuta alkaen aukiolojaan vain yhteen päivään viikossa.

Tiistaina 26. huhtikuuta aamuyhdeksältä verotoimiston ovella odotti parikymmentä asiakasta, joista puolet voitiin ottaa heti sisälle. Uusimaan saamien tietojen mukaan jonot ovat pahimmillaan ulottuneet poliisiaseman ovelle saakka.

Uusimaa kysyi verohallinnolta pystytäänkö kaikki asiakkaat nyt kunnolla palvelemaan Porvoossa yhtenä viikonpäivänä.

– Käyntiasiointi on korona-aikana selvästi vähentynyt. Verotoimistoissa tapahtuu vajaa prosentti kaikista asioinneista. 92 prosenttia asioinneista hoidettiin verkossa ja loput puhelinpalveluna, ryhmäpäällikkö Taina Airokari Etelä-Suomen verotoimistosta kertoo.

Airokarin mukaan lähes kaikki veroasiat voi hoitaa verkossa ja verohallinnon puhelinpalvelusta saa tukea myös verkkoasiointiin.

– Jo joitain vuosia veroilmoitusten ruuhka-aikana on ollut käytössä palvelunumero, josta voi tilata verolomakkeita ja palautuskuoria kotiin postitettuina. Kaikki paperilomakkeet on syytä palauttaa postitse – verotoimistoon tai sen postilaatikkoon niitä ei kannata jättää, hän neuvoo.

Työmatkakustannukset kuuluvat yleisimpiin veroilmoitukseen täydennettäviin tietoihin.

Halvin matkustustapa on yleensä julkinen liikenne, joten työmatkakulut esimerkiksi Porvoo–Helsinki-välillä pitää laskea edullisimman kuukausilippuhinnan mukaan. Porvoon Liikenteen kohdalla se on 180 euroa.

Jos olet käynyt töissä koko vuoden ajan, työssäkäyntikuukausia on yleensä 11, koska loma-ajalta ei voi tehdä vähennystä.

Lisää julkisen liikenteen matkalippujen hintatietoja löytyy muun muassa Matkahuollon, kuntien ja liikennöitsijöiden verkkosivuilta.

Oman auton kustannukset ovat 0,25 euroa per kilometri. Oman auton käytön mukaan matkakulut voi laskea, jos julkista kulkuneuvoa ei ole käytettävissä, kävelymatka yhdensuuntaisella työmatkalla olisi vähintään kolme kilometriä, odotusaika päivässä olisi vähintään kaksi tuntia tai matka alkaa tai päättyy pikkutunneilla.

Matkakulujen omavastuu on 750 euroa ja matkakuluja saa omavastuun jälkeen vähentää enintään 7 000 euroa.

Korona-etätöiden aikana työhuonevähennyksen haku lisääntyi huomattavasti.

Jos yhteenlasketut tulonhankkimismenot viime vuodelta eivät ylitä 750 euroa, menoja ei tarvitse ilmoittaa.

Yksinkertaisin tapa tehdä työhuonevähennys on niin sanottu kaavamainen työhuonevähennys, jossa kuluja ei tarvitse eritellä eikä tositteita esittää.

Kaavamaisen työhuonevähennyksen kohdalla kuluja ei tarvitse eritellä eikä niistä tarvitse esittää tositteita.

Jos on tehnyt kokopäiväisesti etätöitä yli puolet viime vuoden kaikista työpäivistä, kaavamaisen työhuonevähennyksen suuruus on 920 euroa. Jos etätöitä on puolestaan tehnyt säännöllisesti alle puolet vuoden työpäivistä, kaavamaisen työhuonevähennyksen suuruus on 460 euroa.

Satunnaisesti etätöitä tekevät saavat kaavamaisen 230 euron vähennyksen.

Työvälineet ja nettiyhteys ovat myös etätyöntekijälle vähennyskelpoisia.