Porvoon talojen tarinoita Porvoon pääkirjastossa

Suositun Porvoon talot kertovat -kirjan kirjoittaja, toimittaja Inka Töyrylä vierailee Porvoon pääkirjastossa torstaina 12. toukokuuta kello 17.30. Hän kertoo Porvoon talojen tarinoita.

Menneet ajat ovat kiehtoneet Inka Töyrylää aina. Porvoon talojen tarinoihin hän perehtyi kirjoittaessaan niistä sarjaa Uusimaa-lehteen.

– Kun aloin selvitellä vanhojen talojen tarinoita, tuntui kuin olisin päässyt aikamatkalle. Vanhat, pakkasen puremat ja auringon lämmittämät seinät ovat kuin aikakone. Pitää vain valita hetki, johon haluaa hypätä”, Töyrylä kertoo kirjaston tiedotteessa.

Illan aikana Töyrylä ottaa kuulijat mukaansa aikamatkalle, jonka aikana kurkistetaan kiehtoviin hetkiin, tutustutaan talojen kiinnostaviin asukkaisiin ja kuullaan Porvoon historian kuriositeetteja.

Porvoon vanhimmat yhä käytössä olevat asuintalot on rakennettu 1700-luvulla. Osa vanhoista taloista lumoaa ohikulkijan heti, osa seisoo huomaamattomana omassa rauhassaan.

Illan aikana kuullaan sekä kirjassa julkaistuja että julkaisemattomia tarinoita. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun.

Tapahtuma on suomenkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Tapahtumaa voi seurata myös Facebook Livessä osoitteessa https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live. Tallenne on saatavilla kahden viikon ajan.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut