Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelastuslaitokselta palovaroittimia kotihoidon asiakkaille – "Mahtava idea ja hieno lahjoitus"

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos lahjoittaa palovaroittimia toiminta-alueensa kuntien kotihoidolle ja sitä kautta seudun ikäihmisille.

Pelastuslaitos tiedotti maanantaina, että kotihoidon henkilöstö asentaa varoittimia kotikäyntien yhteydessä asiakkaille, joiden kodista varoitin puuttuu.

– Palovaroittimista huolehtiminen on toki asukkaan omalla vastuulla, mutta ikäihmisellä sen hankkiminen ja asentaminen voi olla hankalaa, palotarkastaja Lotta Holopainen toteaa tiedotteessa.

Ajatus kokeilusta syntyi pelastuslaitoksen ja kuntien sosiaalitoimen yhteistyöstä niin sanottujen paloriskiasuntojen parissa. Tiivis yhteistyö on auttanut ideoimaan ratkaisuja myös kuntien muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden paloturvallisuuden parantamiseksi.

– Kotihoidon henkilöstön autojen takakonteissa olevat asennusvalmiit palovaroittimet ovat yksi tällainen ratkaisu, Lotta Holopainen kertoo.

Mukaan on liitetty asennustikku, jonka avulla varoittimen voi kiinnittää kattoon ilman kiipeämistä.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos lahjoittaa yhteensä 300 palovaroitinta, joista 60 Porvoon kaupungin kotihoidolle.

– Mahtava idea ja hieno lahjoitus, Porvoon kaupungin kotihoidon vs. palvelupäällikkö Sanna Nykänen kiittelee.

– Kaupungin kotihoidolla on noin 600 asiakasta. Heistä moni asuu isossa asunnossa tai omakotitalossa, johon tarvitaan useampi palovaroitin. Veikkaan, että kaikki saamamme varoittimet löytävät paikan, hän arvioi tiedotteessa.

Lue lisää: Yksi asia yhdistää joka toista kodin tulipaloa – "Niitä ei ole riittävästi, ne eivät toimi, ne ovat liian vanhoja tai ne on väärin asennettu"

Lue lisää: Paloriskiasuntoihin halutaan päästä nyt toden teolla käsiksi – pelastuslaitos palkkasi Porvoossa sosiaalialan ammattilaisen palotarkastajaksi