Pensselitehtaalle 20 000 euroa – Uudenmaan kulttuurirahastolta merkittäviä apurahoja Porvoon seudulle

Porvoon Pensselitehtaan työryhmä on saanut Uudenmaan kulttuurirahastolta 20 000 euroa tapahtumien järjestämiseen.

Pensselitehdas-projektin tavoitteena on nostaa porvoolaisen musiikkitoiminnan tasoa, kasvattaa harrastajamääriä ja tarjota kehittymismahdollisuuksia kaikille. Säännöllisesti järjestettävät, yksilöllisesti laaditut workshopit mahdollistavat kaikkien eri musiikki- ja media-alan ilmiöiden huomioimisen.

– Rahallisen tuen merkitys etenkin nyt projektin käynnistysvaiheessa on todella suuri, mutta yhtälailla merkittävänä pidämme Suomen Kulttuurirahaston arvostusta Pensselitehtaan konseptia kohtaan. Myös jo aiemmin saamamme kiittelevät ja kannustavat viestit, yhteistyö- ja avunantotarjoukset sekä muutaman muun kaupungin kiinnostus samantyyppisen konseptin käyttöönotosta ovat kaikki omiaan vahvistamaan uskoa projektin tarpeellisuuteen ja tulevaisuuteen. Monipuolisen, omaehtoisen kulttuuritoiminnan arvo on kiistaton, mutta sen tekeminen ja kokeminen edellyttää tarkoitukseen toimivien tilojen olemassaoloa, hankkeen puuhamies Robert Palomäki muotoilee.

Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry sai puolestaan 10 000 euroa Uuden Itämaan Kulttuurifoorumin käynnistämiseen Porvoossa ja Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukilla.

Osassa tapahtumia yhdistetään runous ja elävä musiikki, toisissa kytketään runous yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Särö-lehden päätoimittaja Mark Mallonin mukaan tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä runoilija ja lavarunoaktiivi Harri Hertellin ja Kallion ilmaisutaidon lukion kanssa.

– Tapahtumien esiintyjiksi kutsutaan ensisijaisesti itäuusmaalaisia kirjailijoita, kulttuurivaikuttajia ja muusikoita, mutta kulttuurivaihdon merkeissä esiintyjiä kutsutaan myös muualta Suomesta ja ulkomailta.

Loviisan Laulu ry sai kulttuurirahastolta niin ikään 10 000 euroa kamarimusiikkifestivaali Loviisan Sibeliuspäivien järjestämiseen.

Pukkilalainen musiikin maisteri Eero Grundström ja Suistamon sähkö -yhtye saivat 11 000 euroa Suistamon Sähkön PitStopTour -kiertueen toteuttamiseen Uudellamaalla.

– Konseptin ytimessä ovat yllätyksellisyys, yhteisöllisyys ja ympäristö, Eero Grundström kertoo.

Uudenmaan Kulttuurirahasto jakoi Uudenmaan taiteelle ja paikalliskulttuurille kaikkiaan 1 254 000 euroa. Apurahan sai vain reilut neljä prosenttia hakijoista.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut