Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen: Tuhansien korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksut päätyivät ulosottoon

Useiden tuhansien korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksut päätyivät pääsiäisen jälkeen ulosottoon. Asiasta kertoo Uutissuomalainen. Kela lähetti ulosottoon noin 8 500 maksua, joiden eräpäivä oli 31. tammikuuta.

Määrä vastaa noin kolmea prosenttia maksuvelvollisista opiskelijoista. Osuus on suurin niiden kolmen lukukauden aikana, kun kaikkien korkeakouluopiskelijoiden on pitänyt maksaa maksu oma-aloitteisesti Kelalle. Viime syyslukukaudella ulosottoon meni noin 7 000 ja viime kevätlukukaudella noin 6 000 maksua.

Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksu muuttui viime vuoden alusta, kun Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n palvelut laajenivat koskemaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoita. Läsnä olevaksi ilmoittautuneiden opiskelijoiden pitää maksaa maksu oma-aloitteisesti Kelalle jokaiselta lukukaudelta eli kaksi kertaa vuodessa. Tänä vuonna maksu on 35,80 euroa lukukaudessa. Aiemmin yliopisto-opiskelijat maksoivat maksun ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä ja ammattikorkeakouluopiskelijat olivat kuntien terveydenhuollon piirissä.

Hyvinvointipolitiikan asiantuntija Ninni Kuparinen Suomen opiskelijakuntien liitosta (Samok) kertoo toiveeksi, että terveydenhoitomaksun eräpäivää siirrettäisiin. Tällöin maksun eräpäivä koittaisi myöhemmin kuin takaraja läsnä olevaksi ilmoittautumiselle. Nyt ne ovat samana päivänä.

– Näin Kelalle ehtisi siirtyä tieto siitä, ketkä ovat ilmoittautuneet läsnä oleviksi, ja se ehtisi tiedottaa maksuvelvollisia nykyistä paremmin, Kuparinen sanoo.