Vuosikymmen täyteen – Porvoo Jazz Festivalin pääesiintyjäksi Laila Biali

Porvoo Jazz Festival ry juhlii tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan.

Festivaalin tiedotteen mukaan syyskuisen tapahtuman keikkapaikkoina toimivat yhdistyksen oma kulttuuritila Vanha 123, Porvoon Taidetehdas, Runo Hotel Porvoo ja uutuutena Porvoon Vanhan Rautatieaseman veturitallit.

Festivaali käynnistyy perjantaina 23.9. veturitalleilta, jossa esiintyy Nuijamiehet. Vanha 123:ssa kuullaan avausiltana laulaja Riikka Keräsen tuoretta projektia, sekä New Yorkissa vaikuttavaa Kikoski-Mäensivu-Periä, jossa pianoa soittaa Grammy-palkittu David Kikoski. Illan päättää yksi suomen merkittävimmistä musiikkivaikuttajista, Olli Ahvenlahti “The Poet” -projektillaan.

Lauantaipäivä aloitetaan Ahvenlahden isännöimällä jazzkierroksella, jossa Olli ja matkan varrella esiintyvät artistit värittävät kävelyä tarinoillaan jazzin historiasta ja omista kokemuksistaan jazzmuusikkoina.

Iltapäivällä festivaalin virallisessa juhlakonsertissa lavalle nousee yksi tämän hetken kuumimmista jazznimistä: Linda Fredrikssonin Juniper. Saksofonistin viime syksynä julkaisema soololevy oli vuoden kiitetyimpiä albumeja. Konserttilippu maksaa vain 10 euroa 10-vuotisjuhlan kunniaksi.

Ilta jatkuu Vanha 123:ssa, jossa esiintyvät 60-luvun perinteestä ammentava Ostrobothnia Jazz Sextet sekä edesmenneen Jarmo Savolaisen kunniaksi koottu Reimagining The John’s Sons.

Vanhan Rautatieaseman myöhäisillassa esiintyy festivaalin pääesiintyjä, lukuisia palkintoja pokannut pianisti-laulaja Laila Biali. Kanadalainen on työskennellyt muun muassa Chris Botin ja Stingin kanssa.

Sunnuntai käynnistyy Runo-hotellin jazzbrunssilla, josta halukkaat voivat jatkaa kulkuaan ilmaiseen, juhlavuotisfestivaalille räätälöityyn, koko perheen konserttiin, jossa esiintyy ZikiZiki.

Festivaali päättyy Taidetehtaan Avanti-saliin. Jazz Festival ja Porvoon Taidetehdas juhlivat siellä yhdessä pyöreitä 10+10 juhlavuosiaan kymmenhenkisen Jukka Eskola Orquesta Bossan brasilialaisten rytmien tahdissa.

Porvoo Jazz Festivalin ohjelma

Pe 23.9.

Kello 18: Nuijamiehet (Veturitalli), pääsymaksu

Kello 20: Riikka Keränen // Kikoski, Mäensivu, Peri (Vanha 123), pääsymaksu

Kello 22.30: Olli Ahvenlahti: The Poet (Tornitalli), pääsymaksu

La 24.9.

Kello 14: Jazzkierros w/Olli Ahvenlahti, liput ennakkoon

Kello 16: 10-vuotisjuhlakonsertti: Linda Fredriksson Juniper (Tornitalli), pääsymaksu

Kello 19: Ostrobothnia Jazz Sextet //

Reimagining John’s Sons (Vanha 123), pääsymaksu

Kello 22: Laila Biali (Tornitalli), pääsymaksu

Su 25.9.

Kello 12: Jazzbrunssi (Runo hotel), 50 euroa.

Kello 13: Koko perheen konsertti: Zikiziki (Tornitalli), vapaa pääsy

Kello 16: Jukka Eskola Orquesta Bossa feat. Nina Mya (Taidetehdas), pääsymaksu.

Juhlavuoden kunniaksi lippuja myydään kesä–heinäkuun ajan edullisemmin hinnoin.

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut