Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Piparkakku-talo kilpaili kauneudesta kaupungintalon kanssa

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Aleksanterinkadun ja Rauhankadun kulmassa oleva keltainen kivitalo on kovin toisen näköinen, kuin millaiseksi suunnittelija sen alun perin piirsi. Koristeellista taloa kutsuttiin kauan sitten Piparkakkutaloksi.

– Kerrotaan, että talosta piti tulla tarpeeksi arvokkaan näköinen, sillä tämä sijaitsee kaupungintalon kanssa samassa korttelissa. Siihen aikaan tässä vieressä ei ollut mitään muita kivitaloja, sanoo rakennuksessa nykyisin toimivan Asunto Oy Koivistolaisten hallituksen puheenjohtaja Heikki Jokela.

Rakennus oli alun perin kauttaaltaan kaksikerroksinen.

– Alkuperäinen ulkoasu oli koristeellista jugendtyyliä. Se on kokenut 1950-luvulla muodistuksen, eli julkisivut on pelkistetty yksinkertaiseen tyyliin. Tuolloin myös esimerkiksi ikkunoita on madallettu, mutta ne vaikuttavat pysyneen samoilla paikoillaan, kertoo Porvoon museon rakennustutkija Kirsi Toivonen.

Muodistuksessa taloon on kuitenkin jäänyt joitakin tyylillisiä ristiriitaisuuksia.

– Aleksanterinkadun siiven ulko-ovet eivät ole 1950-luvun tyyliä, vaan koristeellisempia peiliovia. Niiden ikää on kuitenkin vaikea sanoa, sillä rakennusta ei ole tutkittu sen tarkemmin, Toivonen kertoo.

Talon alkuvuosista tiedetään kovin vähän. Porvoon museon mukaan talon on suunnitellut K. G. Järvinen vuonna 1900.

– Tietääksemme tämä on rakennettu 1902, Jokela sanoo.

Porvoon kaupungin historia III:2 tietää kertoa, että talon rakennutti kaarenkyläläinen maanviljelijä Ilmokainen. Siinä oli 20 huonetta sekä liiketilaa, jossa ilmeisesti toimi hetken aikaa suomenkielinen työväenyhdistys, mutta Ilmokainen antoi sille pian häädön. Sitä tarina ei kerro, asuiko Ilmokainen itse talossa, vai rakennuttiko hän sen bisnesmielessä. Vanhin löytynyt tieto talon omistajista on vasta vuodelta 1921.

– Suullisen muistitiedon mukaan tämä olisi ollut alun perin vain neljän perheen talo. Asunnot olivat siis suuria, parisataaneliöisiä, Jokela kertoo.

1936 taloon oli perustettu asuntoyhtiö Bostads Ab Fredebo ja silloin asuntoja oli jo huomattavasti enemmän.

Pertti Hoikkala muutti vanhempiensa kanssa taloon vuonna 1948. Muistikuvia vanhasta Piparkakkutalosta Hoikkalalla ei juurikaan ole.

– Olin 8-vuotias silloin. Viisihenkisellä perheellämme oli kaksi huonetta ja keittokomero.

Karjalan Koivistolta evakkoon lähteneet Hoikkalat tulivat taloon 1948. Pertti Hoikkalan isä toi kotikunnasta mukanaan Makslahden osuuskassan, jonka toimitusjohtaja hän oli. Ennen Porvooseen tuloa kierrettiin Perniön kautta. Saman reitin kulki kunnan toinen kassa, Koiviston Seudun Osuuskassa. Koska Koivistolta tulleita evakoita sijoitettiin asutussuunnitelman mukaisesti runsaasti Porvooseen, määrättiin kassatkin muuttamaan tänne.

– Makslahden kassa muutti Piparkakkutalon ensimmäiseen kerrokseen noin 35 neliön huoneistoon. Kassanhoitaja perheineen jakoi tilan toimistoksi ja asunnoksi. Koiviston seudun Osuuskassa sai tilat vanhasta puutalosta Piispankadulta, Hoikkala kertoo.

Jo parin vuoden kuluttua Makslahden ja Koiviston Seudun kassat päätettiin yhdistää.

– Myös Koiviston kassa muutti Aleksanterinkadulle 1950 ja uuden suurkassan nimeksi tuli Porvoon Yhtynyt Osuuskassa. Uuden kassan sisäänkäynti avattiin Aleksanterinkadun puolelle.

Porvoon seudulle oli tullut paljon siirtolaisia. Myöhemmin Saarenpään, Seiskarin ja Suursaaren osuuskassat liitettiin uuteen Porvoon kassaan, joka rahoitti siirtolaisten elinehtojen turvaamista uudella kotipaikkakunnalla.

Heti alkuaikoina perustettiin myös Koivikko-säätiö, joka sekin asettui Aleksanterinkadun taloon. Hoikkalan isä oli säätiön perustajajäsen. Säätiö, kassa ja neljä yksityishenkilöä ostivat yhdessä talon osakkeet. Samalla Bostads Ab Fredebosta muodostui Koivistolaisten Asunto Oy.

– Koivikko-säätiö perustettiin 1949. Nimeksi laitettiin Koivikko, koska Neuvostoliitto kielsi käyttämästä Koiviston nimeä, Hoikkala kertoo.

Säätiön tehtävänä oli auttaa evakkotaipaleelle joutuneita ja heidän jälkeläisiään. Pertti Hoikkalasta tuli säätiön asiamies isänsä kuoltua 1979.

– Säätiö toimii vieläkin koivistolaisten yhdyssiteenä, vaalii karjalaisia perinteitä ja kulttuuria sekä tukee kotiseutukulttuurin tallentamista. Porvoonseudun Koivistolaisiin kuuluu yhä 135 jäsentä, Hoikkala kertoo.

Säätiön hallitus kokoontuu Aleksanterinkadun talon yläkerrassa. Kokoustilassa on tallella Koiviston kirkon ehtoolliskannut sekä kynttilänjalkoja. Entisen kotikunnan muistoa vaalitaan lämmöllä.

Nykyiseen Koivisto-säätiö -muotoon nimi saatiin muutettua vasta vuonna 1985.

1950-luvun alussa Piparkakkutalo päätettiin saneerata. Rauhankadun puoleista siipeä korotettiin kerroksella.

– Sotien jälkeen oli kova asuntopula. Luultavasti haluttiin lisää huoneita. Alkuperäisiä asuntoja on pilkottu pienemmiksi. Tällä hetkellä niitä on 25, Heikki Jokela sanoo.

Samalla talon koristeet riisuttiin. 1950-luvun modernismi jyräsi alkuperäisen ulkoasun.

– Emme ole löytäneet tietoa siitä, miksi tällaiseen ratkaisuun päädyttiin. Kun tulin viitisentoista vuotta sitten takaisin tähän taloyhtiöön ja hallitukseen, heitin idean julkisivun palauttamisesta ennalleen. Se ei ottanut tuulta alleen. Ei minulla ole käsitystä siitä, mitä se maksaisi, mutta sen tiedän, että se olisi nykyisen elementtirakentamisen keinoin täysin mahdollista, elämänsä aikana jo kolmatta kertaa talossa asuva Jokela kertoo.

Lisäksi saneeraustarpeeseen vaikutti talossa todettu sortumisvaara.

– Emme tiedä, tuliko tähän sodan aikana osumia, vai tulivatko vauriot tärähdyksistä. Ainakin ihan lähelle, muun muassa Lehtorien taloon, osui pommeja, Hoikkala kertoo

– Tämän remontin yhteydessä pankki sai vihdoin ensimmäiseen kerrokseen kunnolliset tilat.

Hoikkala kertoo remontin kestäneen kaksi vuotta.

– Talo oli 1950-luvulle asti puulämmitteinen. Jokaisessa huoneistossa oli kaakeliuunit. Niistä lähes kaikki on hävitetty. Muistan myös ammeen päädyssä olleen kupariuunin, sitä lämmittämällä saatiin lämmintä vettä, Jokela kertoo.

Keskuslämmitys saatiin 1956. Samaan aikaan laitettu peltikatto on voimissaan vieläkin.

– Se tarkastettiin tänä keväänä. Toki sitä on vuosien varrella paikattu, mutta se pitää yhä hyvin. Pelti on paljon paksumpaa, kuin tänä päivänä käytettävä, Jokela kertoo.

1950-luvun saneerauksen jälkeen kellarikerrokseen tuli sekatavaraliike ja myöhemmin AA-kerho, joka toimii talossa edelleen.

– Tässä on ollut liiketiloja aina. 1940-luvun lopulla liikehuoneistoja oli kaksi, toinen oli kampaamo ja toinen saattoi olla tilitoimisto. 40–50-lukujen taitteessa kalakauppias Kalle Paananen alkoi myydä täällä Moskvitš-henkilöautoja sekä Mockba- ja IC-moottoripyöriä. Myöhemmin on ollut muun muassa Hankkija, muotikellari, Fiat-liike, huonekalukauppa sekä yhä toimivat hautaustoimisto ja autokoulu, Jokela listaa.

Porvoon Yhtynyt Osuuskassa jatkoi laajenemistaan. Mukaan liitettiin kassoja muun muassa Pornaisista ja Askolan Tiiläästä. Henkilökuntaakin alkoi olla jo parisenkymmentä.

Konttori oli ahdas ja vaikka se sijaitsi keskustassa, koettiin sen silti olevan nurkan takana. Niinpä kassalle päätettiin ostaa uusi tontti torin laidalta Rauhankadulta.

Uusi toimitalo valmistui 1967. Kolme vuotta myöhemmin nimikin muuttui. 1970 Porvoon Yhtyneestä Osuuskassasta tuli Porvoon Osuuspankki, nykyinen Itä-Uudenmaan Osuuspankki. Se on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista osuuspankeista.