Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tove Janssonista ja Klovharun saaresta kamariooppera kantaesitykseen – ei yritäkään kertoa elämäntarinaa, vain kolme esitystä

Rakastettu taiteilija Tove Jansson ja hänelle merkityksellinen Klovharun saari Porvoon Pellingissä innoittivat Heta Ahon säveltämään ja Mirva Koivukankaan käsikirjoittamaan kamarioopperan. Ruotsinkielisen teoksen ensi-ilta on 25. elokuuta Helsingissä Aleksanterin teatterissa ja sillä on kolme esitystä 25.–28. elokuuta.

Tove J -kamariooppera on tarina naisesta, joka on yhtä kesytön, kapinallinen ja seikkailullinen kuin saarensa Klovharun.

Tarina taiteilijasta kahden naisen – Vivican ja Tootin, sekä menneisyytensä ja tulevaisuutensa välissä. Tove epäröi sisäisessä ristiriidassa olevien taiteilijasielujensa välillä: ollako Helsingin humussa villisti juhliva kulttuuripersoona vai omalla luodollaan rauhaa kaipaava sisäisen rauhan etsijä.

Teos ei yritä kertoa koko Tove Janssonin elämäntarinaa, vaan keskittyy rakastetun taiteilijan tunteisiin. Uransa nousuvaiheessa olevan Heta Ahon sävellys on saanut vaikutteitta Klovharun saarelta sekä Janssonin koko visuaalisesta tuotannosta.

Kantaesityksen rooleissa laulavat mezzosopraanot Ann-Marie Heino (Tuulikki Pietilä), Maiju Vaahtoluoto (Vivica Bandler) ja Elli Vallinoja (Tove Jansson). Viiden hengen orkesteria johtaa Aliisa Neige Barrière.

Ruotsinnos on Tove Djupsjöbackan käsialaa. Teoksen ohjaa Ville Saukkonen, puku- ja lavastesuunnittelusta vastaa Taina Relander ja valosuunnittelusta Tuittu Teivainen.

Esitykset tuottaa jo yli 30 vuotta taiteen vapaalla kentällä toiminut Suomalainen kamariooppera (www.kamariooppera.fi), jonka taiteellinen johtaja on Reetta Ristimäki. Teos esitetään ruotsiksi ja tekstitetään suomeksi ja englanniksi. Lipun voi ostaa osoitteessa lippu.fi.