Rahapeliriippuvuuden diagnoosien määrä on kasvanut viime vuosina. Tästä huolimatta diagnoosin saa edelleen vain harva. Asiaa on selvittänyt THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tutkimus.
Tutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa THL:n ylläpitämään hoitoilmoitusrekisteriin pohjautuvia tietoja rahapeliriippuvuusdiagnoosien yleisyydestä. Vuosina 2011–2020 diagnoosi tehtiin 2 617 henkilölle Manner-Suomessa. Diagnoosien määrä kasvoi sekä miehillä että naisilla kaikissa ikäryhmissä paitsi 60 vuotta täyttäneillä naisilla.
Kasvu oli suurinta 30–44-vuotiailla naisilla – miehet olivat tutkimuksessa jopa yliedustettuina.
Diagnooseja oli kaikenikäisillä, myös yli 90-vuotiailla. Eniten diagnooseja oli 18–44-vuotiailla.
– Vaikka diagnoosit ovat yleistyneet, on niiden määrä edelleen vähäinen. Vaikuttaakin siltä, että terveydenhuollossa rahapeliriippuvuutta ei tunnisteta ja osata diagnosoida riittävän hyvin, toteaa tiedotteessa päihdepsykiatri Jonna Levola.
– Rahapeliriippuvuudesta aiheutuvien laaja-alaisten haittojen vähentämiseksi on tärkeää kasvattaa ammattilaisten tietoisuutta ongelman olemassaolosta, tukea varhaista tunnistamista, puheeksiottoa ja kehittää edelleen tukea ja hoitoa helposti saataville, täydentää THL:n tutkimuspäällikkö Sari Castrén.