Finlandia-voittaja Helvi Hämäläinen oli rohkea aikakaudella, jolloin se ei naiselle ollut kunniallista.
1990-luvulla Hillevi Kilpeläinen opiskeli kirjallisuutta ja lausuntaa Helsingin yliopistossa. Tuli päivä, jolloin opettaja Ritva Ahonen-Mäkelä lausahti:
– Hillevi on siro kuin Helvi Hämäläinen!
Siitä hetkestä alkaen kiinnostui opiskelija Kilpeläinen kirjailija-runoilija Hämäläisestä, tuolloin lähes 90-vuotiaasta Finlandia-voittajasta. Haastattelutekniikan kurssilla Kilpeläinen kysyi, voisiko tehdä Hämäläisestä haastattelun. Opettaja suostui. Niin otti nuori opiskelija puhelimen luurin käteensä ja soitti. Hämäläinen vastasi. Ja pian naiset tapasivat.
Hämäläinen syntyi Haminassa 1907 mutta muutti jo lapsena Helsinkiin. Isän kuoltua nuori Helvi eli äitinsä kanssa vaatimatonta elämää, mutta tytön mielikuvitus oli kaikkea muuta. Helvi Hämäläinen oli 20-vuotias, kun hän sai valmiiksi ensimmäisen romaaninsa.
Monologi käsittelee naiseutta meidän molempien kautta.
1930-luvulla Hämäläinen muutti Porvooseen ja työskenteli WSOY:n oikolukijana. Hän odotti lasta ja asteli tulevan isän, Niilo Haapmanin kanssa kirkkoon. Naimisissa he olivat lopulta vain yhden viikon. Yksinhuoltajaksi jääminen oli häpeällistä, ja osin tästä syystä Hämäläinen palasi Helsinkiin.
– Äiti auttoi taloudenhoidossa, mutta muutoin elanto riippui kirjoittamisesta. Tuota aikaa Hämäläinen kuvaa taitavasti teoksessaan Katuojan vettä, Kilpeläinen kertoo.
Koko kansan kuuluisuuteen ja kohun kohteeksi Säädyllisellä murhenäytelmällä (1941) nousseelle kirjailijalle koitti 60-luvulle tultaessa hiljaiselon jakso, joka vuonna 1988 päättyi räjähdykseen. Tuolloin 81-vuotias Hämäläinen julkaisi runokokoelman Sukupolveni unta, joka voitti loppuvuodesta Finlandia-palkinnon. Hämäläinen oli jälleen puheenaihe, jota elämänkerrat ja päiväkirjajulkaisut entisestään vahvistivat.
Kaiken kaikkiaan Helvi Hämäläinen toimi kirjailijana kuudella eri vuosikymmenellä. Tuotanto kattaa kymmeniä proosa- ja runoteoksia.
Maaliskuussa sai ensiesityksensä Hillevi Kilpeläisen monologinäytelmä "Minä kirjoitan, minä kirjoitan", joka käynnistyy haastattelusta – nuoren opiskelijan ja kokeneen kirjailijan tapaamisesta. Kilpeläinen on käsikirjoittanut ja dramatisoinut näytelmän yhdessä Kristiina Kinnusen kanssa. Näyttelijätyön ohjauksesta vastaa Mikko Lammi ja äänisuunnittelusta ja visualisoinnista Matti Hietala. Lauantaina 3. syyskuuta kello 17 monologi nähdään vierailuesityksenä Porvoon Teatterissa.
– Näytelmässä kuljetaan 1930-luvusta aina tähän päivään. Aikanaan naisen tie taiteilijaksi on ollut huomattavasti vaikeampaa, Kilpeläinen miettii. – Lisäksi monologi käy läpi omaa elämääni, käsittelee naiseutta meidän molempien kautta.
Vajaa kaksituntinen, väliajallinen esitys kattaa naiseuden teeman lisäksi paljon Hämäläisen aikalaisia Saima Harmajasta Katri Valaan, Söderstömin työnhakumatkasta Helsingin pommituksiin ja seurusteluun kirjailija Olavi Paavolaisen kanssa. Porvookin on mukana.
Esityksessä leikkaavat kaksi erilaista puhetapaa ja kaksi aikakautta. Lähes sadan vuoden takaa kuljetaan nykypäivän padeihin ja zoom-yhteyksiin. Kilpeläinen on arvostettu lausuja ja näyttelijä, ja myös Hämäläisen (1907–1998) omaa kultivoitunutta puhetta kuullaan – autenttisena haastatteluna 90-luvulta. Tuosta haastattelusta nousee esityksen nimi.
– Minä kirjoitan, minä kirjoitan. Minä teen vielä kaiken, Hämäläinen lausuu haastattelussa 1930-luvun lannistumattoman yksinhuoltajan päättäväisyydellä.