Loviisan kaupungin ja Askolan kunnan sopimukset Porvoonseudun perheneuvonnan kanssa päättyvät vuoden vaihteessa, minkä Porvoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi torstaina. Palvelut siirtyvät Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle.
– Sopimusten irtisanominen tuli yllätyksenä. Neuvottelut ovat meneillään ja toivomme todella, että niissä päästään sellaiseen ratkaisuun, että toiminta voi jatkua nykyisellään, sanoo Sari Varpama, Porvoonseudun perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja tiedotteessa.
– Tällä palvelulla on suuri tarve, ja perheasiain neuvottelukeskus on vastannut siihen alueen ainoana kaikille avoimena ja asiakkaalle maksuttomana toimijana, Varpama jatkaa.
Palvelu tukee myös lasten hyvinvointia.
– Parisuhteen tuki on erittäin tärkeää myös lasten hyvinvoinnille. Lisäksi kriisissä olevat yksilöt ovat voineet kääntyä keskuksen puoleen. Suurin osa asiakkaista on lapsiperheiden vanhempia, Varpama sanoo.
Kirkkoneuvosto päätti myös määräaikaisesta perheneuvontapalveluiden tarjoamisesta Pornaisten seurakunnan kanssa, mistä tehtävä sopimus on voimassa 1.8.2022–31.12.2023. Se koskee sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuja perheneuvontapalveluita, jotka tuottaa Porvoonseudun perheneuvontakeskus.
Keskus tarjoaa perheneuvontaa eli ammatillista keskusteluapua parisuhteen ja perheen kysymyksissä ja elämän kriisitilanteissa. Tavoite on antaa asiakkaille oikea-aikaista, kestoltaan riittävää ja laadukasta apua psykoterapeuttisia menetelmiä käyttäen suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.