Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Risteyskolari Porvoossa, peräänajo Porvoonväylällä Loviisassa

Sekä Porvoossa että Loviisassa sattui tieliikenneonnettomuus sunnuntai-iltana.

Porvoossa kaksi henkilöautoa ajoi risteyskolarin Tolkkistentien ja Alkrogintien risteyksessä hieman ennen seitsemää illalla.

Molempiin autoihin tuli peltivaurioita, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Porvoonväylällä kaksi autoa kolaroi puolestaan Vanhankylän ja Koskenkylän välillä. Jostain syystä takaa tullut autoilija ajoi edellä ajaneen perään ennen ilta seitsemää.

Autot romuttuivat ja ne päätyivät hinausauton kyytiin.

Molemmissa autoissa oli ainoastaan kuljettaja. Ensihoito tutki heidät.

Toinen kaista oli suljettu onnettomuuden takia noin tunnin ajan onnettomuuspaikan kohdalla.