Askolan kunnanvaltuustossa oli jo maanantaina paineita keskustella kaivosyhtiön varausilmoituksesta seudulla, mutta asia tullee ensiksi perusteellisempaan keskusteluun seuraavassa kunnanhallituksessa. Tukes hyväksyi kaivostoimintayritys elementX Finland Oy:n varausilmoituksen (UM 24.8.) laajalle alueelle Porvoossa ja ympäristökunnissa.
Kunnanjohtaja Ilari Soosalu luonnehti valtuustossa varauspäätöksen aluetta laajaksi, se käsittää 622 neliökilometriä. Lohjan seudulle on tehty vastaava esitys kaivosmineraalien etsimiseksi, ja Soosalu arveli, etteivät nämä jää viimeisiksi.
– Mietittiin, mitä on tehtävissä ja otin yhteyttä Kuntaliittoon. Vastaus oli, ettei kunnalla ole valitusoikeutta (Tukesin) päätöksestä, mutta jos tulee malminetsintälupa, niin se mahdollistaa valituksen tekemisen kunnalle ja kiinteistöille.
Soosalu haluaa käydä päättäjien ja kuntalaisten kanssa keskustelua siitä, miten tämän tyyppisiin asioihin nyt ja jatkossa Askolassa suhtaudutaan.
Valtuustoseminaari on maanantaina 12.9. ja syyskuussa on kuntalaisille avoimet kaksi kyläiltaa: 19.8. kunnantalolla ja 21.9. Juornaankylässä. Tilaisuudet ovat kello 18–20.
Valtuustossa oli esillä useita aloitteita. Yhdessä niistä Simo Ahokanto (ps) esitti kunnan Koukjärven rannalla omistaman hehtaarin peltotontin ottamista virkistyskäyttöön, kehittämisestä ja rakentamisesta uimapaikaksi laavuineen ja keinuineen. Ahokanto teki asiasta aloitteen jo 2010. Hän omistaa itse perintömaita vierestä ja toivoo, että aluetta kehitettäisiin.