Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hilla, 32, suunnitteli perheensä taloa yli kaksi vuotta – Sisustuksessa kotimainen design kohtaa Ikean

Joensuun Karhunmäessä sijaitsevaan taloon astuessa ensimmäisenä huomio kiinnittyy valtaviin ikkunoihin ja korkeaan huonekorkeuteen.

Täällä asuu Hilla Sirviö, 32, perheensä kanssa.

Sirviö piirsi joulukuussa valmistuneen talon itse, ja paikallinen rakennusyritys rakensi sen pitkästä tavarasta. Yhteensä Sirviö käytti talon piirtämiseen aikaa kaksi ja puoli vuotta, ja jokaisen yksityiskohdan voi sanoa olevan tarkasti loppuun asti mietitty.

Talopiirustukset piirsi puhtaaksi arkkitehti. Sirviö itse työskentelee ICT-asiantuntijana sekä sivutoimisena valokuvaajana.

– Halusimme ison talon, mutta Karhunmäessä tontit ovat usein aika kapeita. Tälle tontille talon sai aseteltua, Sirviö kertoo.

Asuinneliöitä on nyt 178. Edellisessä kodissa keittiö-olohuonetila oli vain viisi neliötä nykyistä pienempi, mutta uuden talon korkea huonekorkeus tekee sen, että kokoero tuntuu Sirviöstä huomattavasti isommalta.

Suurin toive oli saada ison yhtenäisen keittiö-olohuonetilan lisäksi taloon erillinen huone. Se toimii työhuoneena, leffahuoneena ja studiona Hilla Sirviön valokuvaustöissä. Huone on kodinhoitohuoneen takana eri puolella taloa kuin muut oleskelutilat. Kun ovi on vielä äänieristetty, siellä voi vuorotyöläinenkin nukkua muun perheen ollessa hereillä.

Elokuvia perheessä katsellaan myös paljon, eikä äänenvoimakkuutta tarvitse pelätä myöhäiselläkään illalla.

Talossa on haluttu suosia paljon suomalaista, vaikka Hilla Sirviö harmitteleekin, ettei budjetti riitä siihen, että kaikki valinnat olisivat kotimaisia.

– Välillä on pitänyt turvautua Ikeaan, hän myöntää.

Esimerkiksi vessojen käsienpesualtaat ja vetimet ovat kotimaisen Woodion, ja ne on valmistettu komposiitista.

Myös suomalaisen Hakolan sohvasetti oli Sirviön mielessä jo taloa piirtäessä, ja sille katsottiin piirustuksissa sopiva tila.

Keittiön suunnitteluun käytettiin paljon aikaa, ja etenkin Kaavin Kiveltä oleva keraaminen taso on ollut mieluinen ratkaisu.

Talossa on monenlaisia sisustusratkaisuja, osa designia ja osa kierrätettyä tai tuunattua.

Esimerkiksi tv-tason runkona on Ikean kaapisto, mutta siihen on asennettu kotimaisen Doorien ovet ja pinnat. Samoin 6-vuotiaan Onnin huoneessa on itse maalattu ja yhdistelty Ikean kalusteita uuteen uskoon.

Keittiön musta vitriinikaappi taas on löytö Torista ja maalattu mustaksi. Makuuhuoneen yhteydessä olevan työpisteen pöytä muodostui asentamalla seinien väliin Bilteman tammilankku. Samalla kaavalla toteutettiin myös pari hyllyä.

– Aika paljon saa Google-työtä tehdä, että löytää nämä ratkaisut, Hilla Sirviö sanoo.

– Paljon menee tunteja, mutta saa sen näköistä kuin itse tykkää.

Sirviö tykkää miettiä paljon myös piensisustusta. Hän kertoo löytävänsä sosiaalisesta mediasta ideoita, joita sitten jatkojalostaa itse. Verkkokauppoja tulee selattua, ja esimerkiksi 5-vuotiaan Elman prinsessahuoneen somisteet ovat pääasiassa netistä.

Onnin huoneessa taas näkyy hänen jääkiekkoharrastuksensa seinällä olevassa suuressa jääkiekkotarrassa.

– Uutta ja vanhaa, arvokasta ja edukkaampaa, sekoitus kaikkea tätä. Niinhän se koti muodostuu, Hilla Sirviö summaa.

Talon suuret ikkunat tuovat paljon valoa, mutta muutama asia on otettava niissä huomioon. Ikkunoissa on UV-suoja ja lattiasta nostettavat valokaihtimet, jotka voi asettaa haluamaansa korkeuteen.

Tällä hetkellä ikkunat ovat pihan reunalla olevaan kuusikkoon päin, mutta kesken olevalla asuinalueella kuusikon tilalle luultavasti nousee vielä naapuritalo. Näkösuoja voi tulla siis vielä tarpeeseen.

Sirviö on tyytyväinen siihen, että käytti talon pohjan suunnitteluun paljon aikaa. Nyt vajaan vuoden asumisen jälkeenkään ei tule mieleen mitään, mitä olisi suunnitellut toisin.

– Toki aina voi toivoa, että jos budjetti olisi rajaton, niin tästä aukeaisikin järvenrantamaisema ja jossakin olisi vielä kuntosalihuone, hän sanoo nauraen.