Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Porvoon ensimmäinen sairaala rakennettiin keisarin kunniaksi

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Lundinkadun päässä sijaitseva kaunis puurakennus on ollut tyhjillään vuodesta 2012 asti. Tulevaisuudessa siihen tulee asuntoja. Vanhimmat osat säilytetään, uusimpia puretaan. Vänrikinkadun puoleisesta kivisairaalasta näkyviin jäävät päädyt.

Moni muistaa puurakennuksen terveyskeskuksen B-soluna. Sitä ennen tiloissa oli verotoimisto, kaupungin mittausosasto ja rahatoimisto sekä kaupunginhallituksen työtiloja. Alun perin tässä oli kuitenkin kaupungin ensimmäinen sairaala.

Tulli toimi Porvoossa lähes 200 vuotta

Menneinä vuosisatoina kaupunkilaisten terveydenhuollosta vastasi välskäri ja sittemmin kaupunginlääkäri, mutta sairaaloita ei juurikaan ollut. Ensimmäiset sairaalat olivat tilapäisiä. Tiedetään, että esimerkiksi Borgå Gymnasium osoitettiin vuonna 1789 kuninkaallisella kirjeellä sotaväen varasairaalaksi ja 1800-luvulla Porvoossa perustettiin väliaikaisia sairastupia koleraepidemian vuoksi.

Ensimmäisen kerran Porvoossa esitettiin ajatus kunnallisesta sairaalasta 1860-luvulla. Aikaa meni kuitenkin vielä parikymmentä vuotta, ennen kuin mitään tapahtui.

Lopulta sopiva paikka kuitenkin katsottiin Lundinkadun – silloisen Puistokadun – päästä.

– Sairaskoti päätettiin perustaa Venäjän keisari Aleksanteri II:n kunniaksi, kun hän oli ollut 25 vuotta valtaistuimella. Tästä on edelleen olemassa muistokilpi nykyisen Porvoon sairaalan aulan seinällä, kertoo Kirsti Sund. Porvoon matkailuoppaanakin tunnetuksi tullut Sund tuntee sairaalan historian hyvin.

– Tulin sairaalaan sairaanhoitajaksi vuonna 1965. Katolla oli vielä silloin suuri kyltti, jossa luki Sjukhemmet i Borgå, hän kertoo.

Sairaskodin suunnitteli maan sairaalarakentamisen johtava arkkitehti, helsinkiläinen Frans Anatolius Sjöström, jota kiiteltiin muun muassa sommittelun ja yksityiskohtien taitavasta hallinnasta.

Samaan aikaan Porvoon pienen sairaskodin kanssa Sjöström suunnitteli Helsinkiin Suomen ensimmäistä erikoissairaalaa, Kirurgista sairaalaa. Hänen käsialaansa ovat myös esimerkiksi Malmgårdin kartanon päärakennus Pernajassa sekä Teknillisen korkeakoulun entinen päärakennus Hietalahdentorilla Helsingissä.

Vaikka Porvoon sairaskoti oli vaikutusvaltaiselle arkkitehdille pieni kohde, teki hän työnsä huolella. Lämmitys- ja tuuletusjärjestelmineen, suurine ikkunoineen, aurinkosuojineen, uusrenessanssisine koristeaiheineen Porvoon pieni sairashuonehuone edusti rakennustyyppinsä huippua 1880-luvun Suomessa.

Ensimmäiset potilaat otettiin vastaan helmikuussa 1884. Upouudessa sairaskodissa oli 14 potilaspaikkaa.

– Sairaalaa laajennettiin monta monta kertaa tarpeen aina vain kasvaessa. Kun tarkasti katsoo, erottuu vanhin osa kuitenkin yhä edelleen, Kirsti Sund kertoo.

Kaikkiaan rakennuskokonaisuus koostuu viidestä eri aikana rakennetusta rakennuksesta tai laajennusvaiheesta.

Leikkaustoiminta käynnistettiin 1913 ja paria vuotta myöhemmin sairaskoti osti neiti Alva Forsiuksen talousvaikeuksiin joutuneen, nykyisessä Retkeilymajassa toimineen yksityisen synnytyslaitoksen. Sairaalan yhteyteen se kuitenkin siirtyi vasta 1924, jolloin sille valmistui korkealla kivijalalla varustettu kaunis uudisosa.

Laajennuksista huolimatta Porvoon sairaskoti kärsi aina vain tilanpuutteesta, ja nopeasti se leimattiin vanhanaikaiseksikin. 1928 saatiin hämmästellä aivan uudenlaisia ajatuksia.

"Kaupunginlääkäri, tri G Nyström on kaupunginvaltuustolle jättänyt merkillisen ehdotuksen, joka tarkoittaa seutumme sairashoidon täydellistä uudistusta", Uusimaa kirjoitti (UM 29.8.1928).

Kyseinen tohtori esitti, että Porvooseen rakennettaisiin suuri piirisairaala, joka palvelisi myös muita maakunnan kuntia Sipoosta Pernajaan ja Mäntsälästä Askolaan.

Ehdotus otti tuulta alleen ja pian oli jo piirustuksetkin valmiina. Uutta piirisairaalaa kaavailtiin Borgå Gymnasiumin eteläpuolelle, suunnilleen nykyisen Lyceiparkens skolan paikalle.

Uusimaa kirjoitti 1929, kuinka Porvoon sairaskoti sekä silloinen maalaiskunnan sairastupa eivät millään voineet tyydyttää "niitä vaatimuksia, joita on asetettava ajanmukaiselle sairaalalle varsinkin, kun sairaspaikkojen tarve on huomattavasti noussut lukuisten onnettomuuksien johdosta, jotka ovat merkittävä teollisuuden, autoliikenteen ja huliganismin tiliin".

Yhdysvalloista alkanut yleismaailmallinen pula kuitenkin romutti haaveet. Alettiin suunnitella pienempää, Porvoon kaupungin ja maalaiskunnan yhteistä sairaalaa.

Meni kuitenkin vielä melkein kymmenen vuotta, ennen kuin sairaskodin seuraava laajennusosa, kivisairaala valmistui Vänrikinkadun puolelle vuonna 1939.

Kivisairaala on Viipurin kaupunginarkkitehtina ja Lääkintähallituksen yliarkkitehtina toimineen Uno Ullbergin käsialaa.

– Kivisairaala on hyvin kiinnostava, mutta ei Ullbergin kirkkain helmi kuitenkaan, toteaa kaavoitusarkkitehti Emilia Saatsi.

Perusmuotoinen, koristeeton arkkitehtuuri nähtiin 30-luvulla hygieenisenä, mikä sopi hyvin sairaalarakentamiseen. Koska auringon valon bakteereja tappava voima oli saatu todistettua, suunnitteli Ullberg potilashuoneet avautumaan kohti etelää.

– Kivisairaala oli valmistuessaan varmasti hieno rakennus. Sen kellarikerroksessa oli pesula, keittiö sekä henkilökunnan tiloja. Potilashuoneet olivat pääkerroksessa. Siellä oli myös privaattiosasto, missä oli lääkäreiden yksityispotilaita, Kirsti Sund kertoo.

Ullberg suunnitteli myös kattoterassin potilaille. Todennäköisesti terassin käyttö jäi kuitenkin hyvin vähälle, sillä potilailla ei ollut sinne esteetöntä kulkua.

– Siellä vietettiin lukemattomia henkilökunnan rapujuhlia, joissa pitkäaikainen ylilääkäri Rolf Gullichsen soitti viulua. Minun aikanani niitä ei enää ollut, mutta niistä kerrottiin lukemattomia tarinoita vielä pitkään, Sund kertoo.

Sund tuli Porvooseen Helsingistä, jossa oli työskennellyt Kätilöopiston sairaalassa.

– Porvoon sairaala tuntui silloin alkeelliselta. Ylihoitaja haastatteli minua yläkerrassa, rappuset narisivat räsymaton alla. Kaikki puhuivat ruotsia, paitsi minä, Sund muistelee.

Nopeasti hän kuitenkin kotiutui ja alkoi viihtyä.

Vierailu vanhan sairaalan pihamaalla vie aikamatkalle menneille vuosikymmenille.

– Rakennuksen vanhimman osan ovi johti poliklinikalle. Se oli avoinna vain päivisin. Öisin oli toinen sisäänkäynti, mutta eivät ihmiset sitä aina muistaneet. Poliklinikan oven lukko oli niin huono, että kun siitä tempaisi vähän kovempaa, ovi aukesi, Sund naurahtaa.

Hän kurkistaa sisään pääaulan ikkunasta. Keskellä aulaa on yhä pylväs, jota ympäröi istuinpenkki.

– Aula oli minusta hyvin kaunis, niin kuin koko tämä rakennus! Aina Lucianpäivänä aula täyttyi kaupunkilaisista, jotka tulivat katsomaan sairaalan Luciaa.

Viimeisinä vuosina sairaalassa oli neljä vuodeosastoa ja leikkaussali.

– Kivisairaalan puolella oli kirurginen osasto. Muistelen, että siellä oli kaksi osastonhoitajaa. Toinen hoiti miespotilaita, toinen naisia, Sund kertoo.

– Privaattiosastolla saattoi välillä tavata melkoisia kuuluisuuksiakin. Heistä mielenkiintoisin oli iäkäs Sigrid Schauman, joka usein kertoili minulle isoveljestään Eugenista. Eugenhan oli ampunut vuonna 1904 Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin, Sund kertoo.

Nykyisellä parkkipaikalla oli pieni ulkorakennus, jossa oli kaksi lavettia.

– Sinne vietiin vainajat. Joskus yölläkin piti viedä, Sund kertoo.

Rakennuksen päädyssä on yhä pieni matala ovi. Sen takana säilytettiin sairaalan pirtuvarastoa. Sund muistelee, ettei ovi tainnut olla edes lukossa.

Sund ehti työskennellä vanhassa sairaalassa muutaman vuoden, ennen kuin vuodesta 1928 asti haaveiltu piirisairaala, nyt aluesairaalaksi muuttuneena valmistui.

– Moni asia muuttui. Vanhassa sairaalassa esimerkiksi anestesiahoitajana toimi se, joka kulloinkin oli vuorossa. Nukutukset tehtiin eetterillä, enkä minä ollut koskaan ennen tehnyt sellaista! Mieleen ovat jääneet myös hirveän tylsät teräsneulat, joilla potilaille pistettiin tippakanyylit.

Potilaiden oloihin saatiin suuri parannus.

– Vanhassa sairaalassa oli yksi ainoa kylpyhuone ja potilaat kylvetettiin ammeessa. Oli aikamoinen työ käsivoimin nostaa ammeen pohjalta, miltei lattianrajasta 90-kiloisia halvaantuneita miehiä! Meitä oli kaksi naista kylvettämässä, aina siitä jotenkin suoriuduttiin, Sund muistelee.

Ensimmäiset potilaat otettiin uuteen aluesairaalaan loppuvuodesta 1968 ja vihkiäisiä vietettiin seuraavana keväänä.

– Se oli valtavan hienoa. Saimme kertakäyttövälineitä lasiruiskujen ja teräsneulojen tilalle. Happea saatiin suoraan seinästä. Koko työnkuva muuttui ihan toiseksi! 

Rakennushistoriallisen tutkimuksen mukaan alkuperäinen Porvoon sairaskoti on vanhin Suomessa säilynyt sairaalarakennukseksi suunniteltu ei-valtiollinen sairaala.

Vuoteen 1933 mennessä suurin osa kunnansairaaloista oli sijoitettu vanhoihin rakennuksiin, jotka alun perin oli rakennettu ihan muuhun käyttöön.

– Se on arvokas osa kunnallishistoriaa ja edustaa Porvoon kaupungin kehitykseen liittyviä arvoja, Emilia Saatsi sanoo.

Kivisairaala on kokenut monta muodonmuutosta olemassaolonsa aikana.

– Se vaurioitui pommituksessa pian valmistumisensa jälkeen jatkosodan aikana. Myöhemmin sen ikkunoita ja jopa oviaukkojen paikkoja on muuteltu. On kuitenkin tärkeää säilyttää osia siitä. Erilaiset kerrostumat luovat jatkumoa, kertovat tarinaa kaupungin kehityksestä, Saatsi sanoo.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.