Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Porvoon Moottorivenekerhon Alec Weckström kaasutteli neljänneksi Sardinian F1-osakilpailussa

Ratamoottoriveneilyn MM-sarja jatkui viikonloppuna Italian Sardiniassa. Kilpailuun starttasi peräti neljä suomalaista.

Kilpaveneily

23-vuotias porvoolainen, Alec Weckström, joka edustaa Porvoon Moottorivenekerhoa (POMO), ajoi ratamoottoriveneilyn F1-luokan Sardinian osakilpailussa neljänneksi. Aika-ajojen kuudenneksi sijoittunut Weckström teki kilpailussa komean nousun ollen heikoimmillaan kolmantenatoista. Tasaisen kauden ajanut Weckström on MM-taulukossa nyt viidentenä.

Viime kaudella vuoden tulokkaaksi valittu Gillman Racingin kuljettaja oli viikonloppuunsa tyytyväinen.

Olen tyytyväinen lopputulokseen.

– Viikonloppuun lähettiin hyvillä fiiliksillä, Weckström kommentoi.

– Olimme tilanneet potkurin pelkästään tätä Olbian rataa varten.

– Ensimmäisten harjoitusten jälkeen alkuperäistä rataa muutettiin lyhyemmäksi veden syvyysongelmien vuoksi ja tämän seurauksena jouduttiin taistelemaan koko viikonloppu pykälää liian isolla potkurilla.

– Lopputulokseen ollaan kuitenkin tyytyväisiä ja saatiin taas kourallinen pisteitä MM taistoa varten, kertoi Weckström kilpailun jälkeen.

Gillman Racingin tallissa ajoi myös porvoolainen Filip Roms, joka edustaa kisoissa Weckströmin ohella Porvoon Moottorivenekerhoa. Romsin debyytti Gillman Racing -kuljettajana päättyi kuitenkin tällä kertaa keskeytykseen. Sami Seliö ajoi aika-ajoissa viidenneksi ja oli kärkitaistossa mukana kilpailun loppupuolelle saakka. Taistelu podium-sijoituksesta päättyi keskeytykseen neljänneltä sijalta kierroksella 60/70. Koko kauden terävimmässä kärjessä ajanut Seliö on kärsinyt poikkeuksellisesta epäonnesta eikä ole päässyt maaliin yhdessäkään osakilpailussa. Team Swedeniä edustava Kalle Viippo oli aika-ajojen kymmenes, mutta joutui keskeyttämään kilpailun alkukierroksilla.

Tulokset ja seuranta: Seuraa F1-kilpailuita ja tuloksia osoitteessa F1H2O.COM ja suomenkielisiä juttuja osoitteessa spv.fi.