Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maria Acquah hoksasi Amerikassa, että hoitotyö on palveluammatti – Porvoo palkitsi vuoden työntekijänä osasto kolmosen pidetyn sairaanhoitajan

Näsin terveyskeskuksen kuntoutusosasto kolmosella sairaanhoitajana työskentelevä Maria Acquah on pidetty työyhteisön jäsen ja aktiivinen kehittäjä. Potilaiden keskuudessa pidetty hoitaja tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Hän on raudanluja ammattilainen, ihanalla olemuksella ja luonteella.

– Enpäs ollut tätä vielä nähnyt. Hmm.. vau! Maria Acquah toteaa silmäillessään Porvoon kaupungin perusteluja sille, miksi hänet palkitaan nyt vuoden työntekijänä.

Porvoon kaupunki jakaa vuosittain kunniamainintoja vuoden työntekijälle, vuoden lähijohtajalle, vuoden Voi hyvin -agentille sekä vuoden työpaikalle.

Maria Acquah on ollut hoitoalalla kaksikymmentä vuotta ja työskennellyt Näsin terveyskeskuksessa vuodesta 2016.

– Nautin suuresti työstäni hoitoalalla. Kolme siskoani ovat myös kaikki sairaanhoitajia. Asuin ja työskentelin kahdeksan vuotta sairaanhoitajana Amerikassa – Phoenixissa Arizonan osavaltiossa. Kaipasin kuitenkin takaisin Suomeen ja palasimme mieheni kanssa vuonna 2013, aluksi Turkuun. Amerikassa sairaalatyö oli bisnes-orientoitunutta. Oli oltava tarkkana kirjausten ja vakuutusten kanssa, jottei kukaan haasta oikeuteen. Hyviä hoitajia siellä oli yhtälailla ja itse hoitotyö oli samanlaista, tosin tehokkaampaa kuin meillä.

Amerikasta tarttui puseroon hyvän asiakaspalvelun merkitys. Ei ole vaikeita potilaita, on sairauksia ja hankalia elämäntilanteita, mitkä on otettava huomioon työtä tehdessä.

Nautin suuresti työstäni hoitoalalla.

Maria Acquah on suorittanut haavanhoidon erityisopinnot ammattikorkeakoulussa ja jakaa työpaikallaan haavanhoitoon liittyvää tietoa ja taitoa.

– Meillä on osastolla paljon kroonisia haavoja, ei niinkään traumaperäisiä. Työskentelin nuorempana Töölön plastiikkakirurgisella ja sieltä jäi kiinnostus haavoihin. Haavanhoidosta tulee jatkuvasti paljon uutta opittavaa.

Maria Acquahin perheeseen kuuluu kolme lasta, joista nuorin tytär on kolmevuotias ja isommat jo teini-ikäisiä. Kun kiireisin lapsiperhearki alkaa olla takana, on Acquah päättänyt opiskella lisää.

– Opiskelen ylemmässä ammattikorkeakoulussa englanniksi maailman terveyttä ja kriisienhallintaa. Hoitotyön maisterintutkintoon sisältyy johtamista ja työn kehittämistä sekä kriisien ja infektioiden hallintaa. Siitä voi olla hyötyä tulevaisuudessa.

– Halusin hyödyntää taustaani. Osaan englantia ja olen nähnyt maailmaa. En lähtisi enää pitkiksi ajoiksi ulkomaille töihin – ehkä korkeintaan käymään jonkin projektin puitteissa.

Osasto kolmosella hoidetaan koronapotilaita, annetaan palliatiivista saattohoitoa ja kuntoutusta. Suurin osa asiakkaista geriatrisia potilaita eli vanhuksia.

– On palkitsevaa nähdä, miten ihminen kuntoutuu. Myös elämän loppuvaiheen onnistunut hoito on tärkeää. Pitää osata pysähtyä hetkiin ja olla läsnä. Henkisesti ja fyysisestikin tämä on aika rankkaa työtä, mutta työyhteisö on todella hyvä, kuin iso perhe.

– Viime aikoina on ollut sellaisia päiviä, että tuntuu, ettei kaikkea ehdi tehdä. Silloin täytyy priorisoida. Viime aikoina myös alan työllisyyskriisi ja palkkausasiat ovat jännittäneet, mutta muuten nautin työstäni. Kuulun toki liittoon, mutta seurasin työtaisteluja hieman sivusta.

Maria Acquah kertoo olevansa futisäiti, minkä lisäksi hän harrastaa itsekin paljon liikuntaa,

– Pelaan Väkässä, joka on viisi vuotta toiminut porvoolainen naisten sähly- ja jalkapallojoukkue. Lisäksi käyn suunnistamassa iltarasteilla ja rämmin metsässä. Tarvitsen liikunnan työn vastapainoksi.

Ovatko työkaverit vielä kommentoineet tunnustusta?

– No, onhan tuolla käytävillä tultu sanomaan, että palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

Artikkelissa Porvoon sairaala korjattu Näsin terveyskeskukseksi 26.10. klo 16.

Porvoon kaupunki palkitsi vuoden lähijohtajan, Voi hyvin -agentin sekä vuoden työpaikan