Askolan kunnanhallitus päättää keskiviikkona pitää kunnan verotuksen entisellään, mitä esitetään marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle. Askolan kunta, kuten eivät muutkaan, voi poikkeuksellisesti tänä vuonna päättää itsenäisesti tuloveroprosenttiaan.
1.1.2023 aloittavien hyvinvointialueiden takia ensi vuoden veroprosentti on vuoden 2022 veroprosentti, josta vähennetään 12,64 prosenttiyksikköä.
Niinpä kunnanhallitus päätösesityksensä mukaan esittää ensi vuoden tuloveroprosentiksi 8,86 prosenttia, ja että valtuusto vahvistaa kiinteistöveroprosentit saman suuruisina kuin tänä vuonna.
Yleinen kiinteistöveroprosentti on nyt Askolassa 1,1, vakituisilta asunnoilta 0,7, muilta 1,5, voimalaitoksilta 3,1 prosenttia, yleishyödyllisissä 0 ja rakentamattomilta rakennuspaikoilta 5,0 prosenttia.