Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ampumaseura aikoo laajentaa ampumarataa Loviisassa – "Sienestys ja marjastus tulee tarvittaessa estää"

Loviisan Ampumaseura aikoo laajentaa kolmen kilometrin päässä keskustasta metsämaastossa sijaitsevaa ampurataa perustamalla muun muassa uuden 150 metrin ampumapaikan.

Radalla on pistooli-, hirvi-, pienoiskivääri- ja haulikkorata, joka aiotaan nyt ottaa uudelleen käyttöön. Loviisan kaupunki pyysi ympäristölupaan liittyen Porvoon ympäristöterveysjaoston lausuntoa, jossa jaosto korostaa melu- sekä pinta- ja pohjavesien lakimääräyksien noudattamista.

Lisäksi metsässä pitää sen mukaan olla varoituksia esimerkiksi 100 metrin päässä ampumaradasta, etteivät liikkujat tietämättään joudu vaara-alueella maalitaulujen taakse tai ampuma-alueelle. Myös urheilupaviljongilta lähtevät hiihtoladut kiertävät radan läheisyydessä.

– Sienestys ja marjastus mahdollisesti pilaantuneilla maa-alueilla tulee niin ikään tarvittaessa estää riittävin toimenpitein, jaosto toteaa lausuntoehdotuksessaan.

Radalta pitää sen mukaan löytyä myös mahdollisuus avun hälyttämiseen, ensiapuvalmiudet ja riittävästi käymälöitä. Jaosto päättää lausunnostaan maanantaina.