Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lahjoita joulukukka ikäihmiselle -kampanja jälleen käyntiin Porvoossa – "nämä sopivat myös allergisille"

Porvoossa voi jälleen lahjoittaa joulumieltä ikäihmiselle osallistumalla S-Gardenin käynnistämään joulukukkakampanjaan, joka on voimassa 13.12. asti. Kukat toimitetaan Porvoon neljään palvelukotiin, jossa henkilökunta jakaa ne asukkaille, kertoo Varuboden-Osla tiedotteessaan.

Palvelukotien henkilökunta jakaa jouluiset kukkatervehdykset niitä tarvitseville, eli asukkaille, joilla ei välttämättä enää ole omaisia tai keillä käy vierailijoita harvemmin. Myös esimerkiksi palvelukotien yhteisiin tiloihin voidaan toimittaa jouluisia kukkia ilahduttamaan kaikkia asukkaita ja henkilökuntaa.

– Suosituimmat kukat ovat edellisvuosina kampanjassa olleet amaryllikset ja jouluisesti koristellut punaiset tulilatvat. Nämä ovat hyviä valintoja kauneuden lisäksi myös siksi, että ne ovat todella pitkäkestoisia ja helppohoitoisia, ja sopivat yleensä myös allergisille henkilöille. Olemme iloisia, kun taas tänä vuonna voimme osaltamme olla mukana viemässä iloa kukkien myötä, sanoo S-Gardenin myymäläpäällikkö Salla Haapatalo tiedotteessa.

S-Garden on myynyt edellisvuosina satakunta joulukukkaa kampanjassa. Tänä vuonna lahjoituskukan voi ostaa myös keskustassa Sokoksen joulupuodissa kauppakeskus Lundissa.