Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Porvoolainen Viljami Lahti huomioitiin taidestipendillä – 17-vuotias konkari on näytellyt jo kymmenen vuotta monissa kotimaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa

Aktiasäätiö Porvoon tämän vuoden nuorisotaidestipendin saa 17-vuotias porvoolainen näyttelijä ja räppäri Viljami Lahti. 2 000 euron arvoinen tunnustus jaettiin keskiviikkona. Taidestipendin sai jo viime viikolla museolehtori Hannele Tenhovuori.

Stipenditoimikunta kiinnitti tänä vuonna huomionsa nuoreen ja määrätietoiseen taiteilijaan, joka harrastaa taidetta ja liikuntaa monipuolisesti lukion ohella. Viljami Lahti aloitti näyttelijänä 7-vuotiaana ja on ehtinyt näytellä jo kymmenen vuotta muun muassa televisiosarjoissa ja elokuvissa, kuten Supermarsut ja Huone 301, toimikunta listaa perusteluissaan.

Musiikin tultua kuvioihin Viljami Lahti alkoi kirjoittaa sanoituksia ja säveltää itse, hänen tekemiään ovat esimerkiksi Tuulemaan ja Porvoon poika. Ensimmäiset äänitteet hän teki ystävänsä kellarissa, ja julkaisi ne Youtubessa ja SoundCloudissa. Sittemmin hän on järjestänyt ystäviensä kanssa keikkoja Zentrassa ja muissa tapahtumissa, ja nämä esiintymiset jatkuvat.

Keskiviikkona Lahti riensi palkitsemistilaisuudesta Helsinkiin, jossa oli viimeiset tv-sarjan kuvaukset. Tässä rikosdraamassa Viljamilla on jälleen pahisrooli, jossa hän esittää kaidalta polulta eksynyttä syrjäytynyttä kaveria.

– Eilen illalla tulin studiolta kotiin, tänään on tuon sarjan viimeiset kuvaukset. Tunnin kävin tänään koululla, Linnankosken lukiota käyvä Viljami Lahti kertoo.

Vuoden taitteen ja joulun hän kertoo viettävänsä perheen kanssa. Ensi kesäksi on tiedossa seuraava kuvausproduktio. Viime kesänä hän oli kaksi kuukautta tuotannossa, joka tulee julki 2024.

Cmoren Harjunpää-sarjan tv-roolista hän sai paljon palautetta.

– Ehkä siitä raakuudesta, se on tosi realistinen rooli. Se oli hyvin käsikirjoitettu ja kosketti tosi monia ihmisiä. Uskon, että se oli hyvä tehdä ja ajankohtainen.

Viljami Lahti kertoo ajatelleensa aiemmin lapsena näyttelemistä aloittaessaan, että opiskelee akateemisen ammatin ja hän mietti kauppakorkeaan lähtemistä. Kohtalo tuntui aina puuttuvan peliin.

– Tuntuu, että vaikka kuinka yritti päästä pois, niin joku veti takaisin siihen näyttelijän hommaan. Tällä hetkellä koen näyttelemisen niin osaksi mua, että tulen jollain tasolla näyttelemään aina tulevaisuudessa. Musiikki on myös tosi iso asia, ja mikä niitä estää yhdistämästä.

Lukiolainen aikoo kirjoittaa ylioppilaaksi kolmessa vuodessa, mutta toisaalta aikataulu on venytettävissä, jos eteen tulee sopiva rooli.

Näyttelijä-isä Jarkko Lahti on sparrannut poikaansa, jolla onkin samankaltainen kävelytyyli, ilmeitä ja eleitä, kuin on isällään. Viljami sanoo ihan omastakin tahdosta ollut lapsesta asti mukana teatterityössä vanhempiensa mukana.

– Se on auttanut, kun olen päässyt piireihin ja tutustumaan työhön ja nähnyt sen mahdollisuuden. Sitä ei saa ihminen, jonka lähipiiri ei ole alalla. Siellä on jokaisella osa-alueella on kovan luokan ammattilaisia. Ei ole vain sitä, että joku menee starana sinne ja kamerat kuvaa, vaan kaikki tekee töitä. Sitä kautta tykästyinkin siihen. Tuotannot on kuin kellokoneisto, jossa jokainen on osa sitä, ratas, joka pyörii, Viljami kuvailee.

Hänelle ei ole vaikeaa päästää irti rooleista. Rankan roolin sisäistäminen on vaikeampaa, että hahmosta tulee uskottava.

– Jos näyttelet lavalla, ilmeitä ei oikein näe. Kameran edessä katselen itsekin lähikuvia, että näyttääkö se aidolta. Hyvin olen onnistunut siinä. Yleensä puhutaan ohjaajan kanssa siitä, mitä hän haluaa siitä. Esimerkiksi Harjunpää-roolista käytiin ohjaajan kanssa useamman tunnin keskustelu.

Viljami Lahti esitti siinä – ollessaan itse 15-vuotias – 14-vuotiasta nuorisorikollisista Mikael Bergmania, joka tarinan lopussa tekee itsemurhan väkivaltaisen poliisi-isänsä virka-aseella.

Porvoolainen nimeää viimeisimmistä tuotannoista Planet Eldoradon ohjaajan Lauri Randlan sellaiseksi, jonka "kanssa oli törkeen hauska tehdä töitä".

– Kaikkien kanssa on kiva tehdä töitä. Ohjaajat on yleensä hyvin perillä siitä mitä näytteleminen on.

Mielenkiintoisimmaksi roolikseen hän nimeää Eliaksen roolin, jossa hän näytteli lasta ja joutui yhdessä, mieleenpainuneista kohtauksista osoittamaan aidolla kiväärillä nelivuotiasta lasta.

Porvoolainen ei sulje pois sitä, että näyttelisi joskus englanniksi tai ruotsiksi.

– En varsinaisesti mikään kielimies ole, mutta osaan puhua englantia ja kurssien mukaisesti ruotsi on parempi.

Lahti katsoo itse todella vähän tv-sarjoja, klassikkoelokuvat hän on toki katsonut. Jos kutsuja tulee ensi-iltaan, niin niihin hän sanoo lähtevänsä.

Aktiasäätiön stipenditoimikuntaan kuuluvat Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg, viestintäkoordinaattori Petra Lind Askolasta, yrittäjä Birgitta Palmqvist ja säätiösta asiamies Marianne Wickholm ja Ullrike Hjelt-Hansson.

Katso vielä räppäri Lahden Tuulemaan, siinä on asennetta! Viimeisenä räppiä Zentran musaillasta, musiikki lähtee kohdasta 11.00.