Perjantaipäivisin Suomessa sattuu enemmän liikennevahinkoja kuin muina viikonpäivinä. Kaikista liikennevahingoista viime vuonna noin 70 prosenttia tapahtui taajamissa, ja viidennes pääkaupunkiseudulla.
Tiedot ilmenevät Onnettomuustietoinstituutin julkaisemasta liikennevahinkotilastosta. Instituutti kertoo asiasta tiedotteessaan.
Lähes puolet kaikista liikennevahingoista tapahtui pysäköintialueilla, huoltoasemilla, pihoilla ja vastaavilla alueilla. Yli puolet pysäköintialueilla tapahtuneista vahingoista oli peruutusvahinkoja.
Vakuutusyhtiöiden Liikennevakuutuskeskukselle ilmoittamien tietojen mukaan liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli hieman yli 91 000 vahinkoa. Kasvua vuoteen 2020 eli ensimmäiseen koronavuoteen verrattuna oli noin 11 prosenttia.
Määrä jää edelleen koronaa edeltäneiden vuosien alle, jolloin liikennevahinkojen määrät olivat lähempänä sataa tuhatta, tai sen ylikin.
– Tämä liikennevahinkotilasto on maan laajin yhtenäinen onnettomuustietokanta. Aineisto on kansainvälisestikin ainutlaatuinen, sillä en tiedä muita maita, missä kaikki liikennevakuutusyhtiöt toimittavat tiedot korvaamistaan liikennevahingoista samaan tietokantaan, kertoo Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty tiedotteessa.
Joka kuudes liikennevahinko johti henkilövahingon johdosta maksettuihin korvauksiin. Kaikkiaan henkilövahinkokorvauksia maksettiin lähes 20 000 henkilölle.
Henkilövahinkojen määrä kasvoi vuodesta 2020 noin 5 prosenttia, mutta määrä oli kuitenkin 12 prosenttia kymmenvuotiskeskiarvon alapuolella.
Henkilövahingon johdosta korvauksia saaneista valtaosa vammautui lievästi tai selvisi vammojen tarkistuksella. Vaikeasti vammautuneita oli 362, mikä on tässä aineistossa toiseksi eniten kymmeneen vuoteen. Liikennevahingoissa kuolleista ja loukkaantuneista 22 prosenttia oli alle 18-vuotiaita.