Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronaan menehtyi vuodessa 952 suomalaista – Mutta näin moni kuoli koronarokotteen vuoksi

Koronavirustautiin kuoli Suomessa viime vuonna kaikkiaan 952 ihmistä. Lisäksi koronavirustauti vaikutti osasyynä yli 200 henkilön kuolemaan. Tämä selviää Tilastokeskuksen tiedotteesta, jossa kerrotaan vuoden 2021 kuolemansyytilaston sisällöstä.

– Henkilöt, joilla koronavirustauti oli myötävaikuttava kuolinsyy, olivat usein monisairaita. Heistä lähes 40 prosentilla peruskuolemansyynä oli sydän- ja verisuonitauti ja noin 45 prosentilla muistisairaus tai syöpä, Tilastokeskuksen yliaktuaari Airi Pajunen sanoo tiedotteessa.

Koronavirusrokotteen aiheuttamiin haittavaikutuksiin kuoli kuusi henkilöä. Nuorin menehtynyt henkilö kuului 20–24-vuotiaiden ikäryhmään ja vanhin 90–94-vuotiaiden ikäryhmään. Koronarokotteen haittavaikutus oli lisäksi vaikuttavana syynä 15 henkilön kuolemassa.

Valtaosa koronavirustautiin kuolleista oli ikääntyneitä: eniten kuolemia oli 85–89-vuotiaiden ikäryhmässä, ja kuolleista lähes 80 prosenttia oli täyttänyt 70 vuotta.

Alle 65-vuotiaita kuoli koronavirustautiin 133, mikä oli 91 enemmän kuin vuonna 2020.

Vuodet eivät kuitenkaan ole keskenään vertailukelpoiset, sillä Suomessa koronavirusepidemia alkoi maaliskuussa 2020. Vuosi 2021 oli siten ensimmäinen kokonainen epidemiavuosi.

– Vaikka suurin osa koronavirustautiin kuolleista oli ikääntyneitä, kuolleet olivat nuorempia kuin edellisenä vuonna.

– Koronavirustautiin viime vuonna menehtyneistä enää alle viidesosa oli täyttänyt 90 vuotta, kun vuonna 2020 yli 90-vuotiaita oli neljäsosa, Pajunen kertoo tiedotteessa.