Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Porvoon maalaiskunnan kunnantalo oli komea ja toimelias

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Rihkamatorin laidalla harmaana seisova vanha Porvoon maalaiskunnan kunnantalo oli valmistuessaan vaikuttava ja moderni.

– Nyt se on väheksytty ja aliarvostettu. Ehkä sen julkisivumateriaalina käytetyt valkeat mosaiikkibetonilaatat tuntuvat nykyihmisestä vieraalta. Voi olla, että rakennukseen suhtauduttaisiin toisin, jos se olisi vaikka rapattu tai jonkun värinen, kaupunginarkkitehti Markku Partanen arvelee.

– Tämä on sääli, sillä oikeasti kunnantalo on todella hieno, klassistinen rakennus, joka osaltaan kertoo paitsi Porvoon maalaiskunnan tarinaa, myös sodan jälkeisestä ajasta, hän jatkaa.

Porvoon maalaiskunta perustettiin vuonna 1865, kun kunnallishallinnosta annettiin uusi keisarillinen asetus. Pitäjä oli aikoinaan syntynyt luonnollisesti, sillä lain mukaan kaupunkeihin ei entisaikaan voinut kuulua laajoja maaseutualueita. Uuteen asetukseen asti maaseudun paikallishallinnosta oli huolehtinut kirkko, mutta nyt pitäjien itsehallintoa haluttiin uudistaa ja tehostaa samanlaiseksi kuin kaupungeissakin oli.

Samalla maalaiskuntien vastuulle määrättiin kaupunkien tapaan muun muassa köyhäin- ja sairaanhoito sekä opetustoimi.

– Käsittääkseni oli aika harvinaista, että maalaiskunnan palvelut järjestettiin toisen kunnan alueella. Porvoossa näin kuitenkin toimittiin, mikä oli aika luontevaa, sillä näin palvelut saatiin keskeiselle paikalle, johon oli helppo tulla joka puolelta. Porvoon maalaiskuntahan oli reikäleipäkunta, joka ympäröi pinta-alaltaan pikkuista Porvoon kaupunkia joka puolelta, Partanen selittää.

Maalaiskunnan suurimmat taajamat olivat Eestinmäki, Gammelbacka, Hamari ja Tolkkinen. Uusi nimi – maalaiskunta – kalskahti kovalta ja viralliselta, joten Porvoon pitäjä säilyi niin puhekielessä kuin monissa virallisissa asiakirjoissakin vielä pitkään.

Laki edellytti virallista pitäjäntupaa, mutta sellaista maalaiskunnalla ei ollut. Aluksi kuntakokoukset järjestettiin Käräjätalossa, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin kokoukset siirrettiin Porvoon keskustaan, torin laidalla sijainneelle Seurahuoneelle, jossa oli myös maalaiskunnan virallinen ilmoitustaulu.

Kunnan toimet vaativat kuitenkin jatkuvasti lisää tilaa ja Seurahuone kävi epäkäytännölliseksi. Vuosikymmeniä toimittiin vuokratiloissa milloin missäkin. Kymmenisen vuotta kunnantalo toimi Rihkamakadulla samassa talossa, jossa aikoinaan oli asunut muun muassa kansallisrunoilija J. L. Runeberg. Vihdoin 1938 kunta osti Mannerheiminkadun ja Piispankadun kulmasta kauppaneuvos Askolinin entisen kotitalon ja siirsi toimintonsa sinne. Keltainen puurakennus on yhä olemassa.

Köyhästä puotipojasta kasvoi kaupungin merkittävin mies

– Sekin jäi nopeasti pieneksi. Tarvittiin laajennusosa, Partanen kertoo.

Kunnanvaltuusto teetti jo 1939 suunnitelman suuresta uudisrakennuksesta, jonka "neljäs julkisivu" avautuisi Rihkamatorin suuntaan, mutta sota sotki suunnitelmat pitkäksi aikaa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Arkkitehti Kaj Englundin suunnittelema kivinen kunnantalo valmistui vanhan puutalon jatkeeksi 1953. Samalla muodostui Rihkamatori vanhan kaupungin ja empiren ruutukaavakaupungin rajalle.

– Monumentaalinen julkinen rakennus oli maalaiskunnalle valtavan merkittävä. Se oli näkyvällä paikalla oleva merkki siitä, että maalaiskunta oli olemassa ja lisäksi keskeinen palvelukeskittymä. Kunnantalosta tuli jopa yllättävän hieno ja edustava rakennus tuohon aikaan, Partanen sanoo.

Partanen pitää rakennuksen hybridimallia erityisen kiinnostavana ja edistyksellisenä.

– Se oli valmistuessaan aikamoinen monitoimitalo, jossa lisäksi oli paljon asuntoja. Se oli käsittääkseni aika poikkeuksellinen ratkaisu siihen aikaan.

Tuohon aikaan esimerkiksi kirjasto ja terveydenhoitopalvelut olivat erottamaton osa kunnantalon toimintaa. Ne siirrettiin vanhasta puutalosta uuteen kivirakennukseen, tyhjilleen jääneisiin tiloihin sijoitettiin virastoja, kuten verotoimisto, sekä kunnan arkistot.

Rihkamatorin varrelle katutasoon sijoitettiin neuvola ja eläinlääkäri. Toiseen kerrokseen tuli kirjasto, tuberkuloosiklinikka, lääkäri ja hammaslääkäri.

Ylimmissä kerroksissa oli asuntoja, joissa asui kunnan virkamiehiä. Kunnanjohtajan asunto oli tietysti kaikista komein.

– Rihkamatorin puoleiset asunnot olivat varustelultaan korkeatasoisempia kuin Rihkamakadun puoleiset asunnot. Tiloista näkee vieläkin, kuinka ylellisiä nämä asunnot ovat olleet. Porvoon kaupunkisuunnitteluyksikön kokoushuone on sijoitettu tällaisen vanhan asunnon upeaan olohuoneeseen, jossa on takka. Tuo tila tekee joka kerta vaikutuksen, kun sinne menee. Myös maisemat kolmannesta kerroksesta ovat upeat, Partanen kertoo.

Rihkamakadun puolelle laitettiin sen sijaan pienempiä ja vaatimattomampia asuntoja. Niissä ei ollut lainkaan kylpyhuoneita, vaan yhteiskäyttöinen suihku sijoitettiin ullakolle.

– Suihkutilat ovat vieläkin jäljellä. 1950-luvulla ei ollut itsestään selvää, että kotona oli pesuhuone. Silloin ajateltiin, että ihmiset peseytyvät lavuaarin äärellä ja käyvät kerran viikossa saunassa, Partanen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Elämä rakennuksessa oli toimeliasta ja vilkasta. Michael Broberg muistelee lapsuutensa kotitaloa lämmöllä.

– Isäni oli kunnaneläinlääkäri, joten hänellä oli talossa virka-asunto. Se oli aika iso, ehkä 180 neliöinen, mutta aika epäkäytännöllinen. Muistan, että asunnossa oli pitkä käytävä, jonka varrella huoneet olivat, Broberg kertoo.

Talossa oli erikoisuuksia, jotka tekivät pikkupoikaan vaikutuksen.

– Porrashuoneessa oli joka kerroksessa luukku, mihin heitettiin roskapussit. Ne putosivat kellariin, missä talonmies poltti ne erityisessä polttolaitoksessa. Se oli siihen aikaan uusinta uutta. Lajittelusta ei tiedetty vielä mitään!

Vintillä oli ylellinen pesutupa mankeleineen ja talon alla pysäköintihalli.

– Olisikohan se ollut Porvoon ensimmäinen autohalli? Siihen aikaan sellaisia ei vielä oikein ollut, Broberg pohtii.

Kaikki tarvittava löytyi omasta korttelista.

– Katutasossa oli myös paljon erilaisia liikkeitä. Rihkamakadun puolella oli pienenpieni kauppa nimeltä Maitokeskus. Sieltä haettiin kannulla maitoa. Isosta voikimpaleesta leikattiin juuri sellainen siivu, kuin asiakas halusi, Broberg muistelee.

Talon toisessa kulmassa oli Tampereen Jalkine ja toisessa vanha ja tunnettu Borgå Jernhandel -rautakauppa. Myös Muotitalo Jaakkola – joka on yhä olemassa ja sijaitsee nykyisin Välikadulla – piti liikettään kunnantalossa. Toisen kerroksen kirjasto lastenosastoineen oli hieno ja moderni.

Rappukäytävät oli koristettu sabluunamaalauksin, jotka esittivät maalaiskunnan tärkeimpiä elinkeinoja. A-rapun seiniä koristava kalakuvio kertoi kalataloudesta, B-rapun tähkä maataloudesta ja C-rapun havupuu metsätaloudesta. Maalaukset ovat yhä jäljellä.

– Se on ollut kaiken kaikkiaan valtavan hieno talo. Olen sitä mieltä, että se pitäisi ehdottomasti palauttaa asuinkäyttöön, Broberg sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Markku Partanen toteaa vanhan puu- ja kivitalon yhdessä muodostaman kunnantalokokonaisuuden olevan kaupunkikuvallisesti arvokas. Eriaikaiset ja -tyyliset rakennukset muodostavat vanhan kaupungin rajalle kerroksellisen ja mittakaavaltaan kontrastisen kokonaisuuden.

– Kivirakennus on selvästi haluttu sovittaa vanhan kaupungin portille. Se on hyvin klassistinen ja ankarasti sommiteltu olematta kuitenkaan superankaran symmetrinen. Julkisivussa on piristäviä poikkeamia. Se ei siis ole täysin funktionalistinen rakennus, vaan edustaa sodan jälkeistä pehmeämpää lähestymistapaa, förttitalismia kuten sanotaan, Partanen pohtii.

Kivitalon ulkoarkkitehtuuri on säilynyt lähes alkuperäisenä, vaikka sen toimintoja on uudistettu ja käyttöä muutettu lukuisia kertoja vuosikymmenten aikana. 1970-luvulla perustettiin koko maan kattava terveyskeskusverkosto, jolloin lääkärien vastaanotot siirrettiin pois kunnantalolta. 1979 asunnot muutettiin toimitiloiksi.

Kun Porvoo ja Porvoon maalaiskunta yhdistyivät 1997, sijoitettiin kunnantaloon kaupungin yksiköitä.

– Viimeisetkin kaupungin toiminnot siirtyvät pois talosta syksyllä 2023. Rakennus on huonossa kunnossa ja kaipaa perusteellista kunnostusta. Vielä talon tulevaisuus ei ole selvillä. Asumiskäyttö voisi hyvinkin olla mahdollista. Katutasossa on varmasti liiketiloja tulevaisuudessakin, Partanen sanoo.