Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pulloja palauttamatta kauppaan? – Muista nämä 6 palautusvinkkiä

Juuri nyt on pullopalautuksessa vuoden vilkkain aika. Kuhinaa palautusautomaateilla on kuitenkin ympäri vuoden, sillä suomalaiset palauttavat vuosittain yli kaksi miljardia pantillista juomapakkausta – keskimäärin siis noin 400 pulloa tai tölkkiä henkilöä kohden.

Asiasta kertoo Suomen Palautuspakkaus Oy tiedotteessaan.

Pantillisten juomapakkausten kierrättäminen on kehittynyt ja palautusasteet ovat nousseet vuosien saatossa, mutta edelleen sitkeässä elää vanhentuneita käsityksiä siitä, mitä ja minkälaisia pakkauksia saa palauttaa ja minne.

Tiesitkö itse nämä kuusi toimivaa muistisääntöä juomapakkausten palauttamiseen?

1. Alkon pullot voi palauttaa mihin tahansa automaattiin.

Alkon pulloja ei tarvitse kiikuttaa takaisin Alkon palautusautomaattiin, vaan myös ne voi palauttaa vaikkapa lähiruokakaupan palautusautomaattiin. Palpan tänä vuonna teettämän tutkimuksen* mukaan vain kolme neljästä suomaisista tiesi, että Alkosta ostetut lasipullot voi palauttaa mihin tahansa palautusautomaattiin.

2. Pullot ja tölkit voi palauttaa myyntipaikkoihin, vaikka niissä ei olisi automaattia.

Myös kaupoilla, kioskeilla ja huoltamoilla on pantillisten juomapakkausten myyntiin suhteutettu velvollisuus myös vastaanottaa niitä ja maksaa pantti – vaikka niillä ei olisikaan palautusautomaattia. Kohtuus myös tässä: säkkikaupalla pulloja ja tölkkejä ei kannata kioskiin kantaa, sillä yleensä säilytystilat niissä ovat pienet. Myös palautusautomaatin ollessa epäkunnossa on kauppa velvollinen vastaanottamaan pakkaukset ja maksamaan niistä pantti.

3. Palauta muovipullot korkin kanssa.

Pulloista ei tule pyöritellä korkkeja irti, vaan pullot palautetaan automaattiin korkkeineen. Muovipullojen korkit kun kierrätetään myös. Palpan tutkimuksen* mukaan joka kymmenes suomalainen ei tiedä, että korkit tulee palauttaa muovipullojen mukana.

4. Pulloissa pitää olla etiketti tallella.

Automaatti tunnistaa pantillisuuden pullon tai tölkin etiketin viivakoodista sekä pakkauksen mittatiedoista. Siksi pulloissa ja tölkeissä viivakoodin pitää olla ehjänä pakkauksessa. Pakkauksen tulee olla myös muuten ehjä ja tyhjä.

5. Myös pantittomat tölkit voi palauttaa automaattiin.

Myös pantittomat pullot ja tölkit kannattaa kierrättää, sillä se ehkäisee roskaantumista ja säästää luonnonvaroja ja energiaa. Palautusautomaatit huolivat myös pantittomat, esimerkiksi ulkomailta tuodut tölkit. Sen sijaan pantittomat lasi- ja muovipullot tulee kierrättää palauttamalla lasipullot lasinkeräyspisteeseen ja muovipullot muovinkeräyspisteeseen.

6. Lidl-ketjun lasipullot ja tölkit voi palauttaa mihin tahansa automaattiin

Lidl-kauppaketjussa myynnissä olevista pulloista ja tölkeistä, joissa on Palpan panttimerkki, saa pantin kaikkien kauppojen automaateista. Lidlin panttimerkeillä varustetuista muovipulloista saa pantin vain Lidlin omista automaateista. Tämä johtuu siitä, että Lidlillä on muovipullojen osalta oma kierrätysjärjestelmänsä.

Suomessa on lähes 4 000 palautusautomaattia, joihin palautetaan vuosittain yli kaksi miljardia juomapakkausta.

Suomalaiset ovatkin kovin tunnollisia ja ahkeria palauttajia: jopa 85 prosenttia kertoo palauttavansa kaikki pantilliset pullot ja tölkit. Viime vuonna pantillisista juomapakkauksista 96 prosenttia palautui kiertoon.