Kirkasotsainen halu oppia kirjoittamaan paremmin vei Kajaanissa syntyneen ja lapsuutensa eläneen Marja Kyllösen vuonna 1994 opiskelemaan Oriveden Opistoon kirjoittamista. Tampereen yliopiston ovet avautuivat seuraavana vuonna, kun hän pääsi opiskelemaan teatterin ja draaman tutkimusta.
Nyt Marja Kyllösen kolmas romaani Vainajaiset on ehdolla porvoolaisen Runeberg-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän sanoo istuneensa sen päällä puolet elämästään. Tamperelainen ryhtyi kirjoittamaan romaania pro gradu-tutkielmansa ja toisen romaanin rinnalla 24 vuotta sitten, siis vuonna 1998.
Edellisenä vuonna Kyllönen oli voittanut Lyijyuumalla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, mikä oli meriitti heittäytyä kirjailijaksi. Jo toinen romaani Rikot, joka ilmestyi 2001, osoittautui vaikeaksi ”puskea läpi.”
– Siitä tuli hirvittävä pirunnyrkki tai tuulenpesä. Vein kielen pidemmälle kuin Lyijyuumassa. Sykerryin Rikkojen aikana ja menin umpeen.
Kaksi ensimmäistä romaania kustantanut WSOY ilmoitti 2006 tutun kustannustoimittajan Eila Kostamon eläkkeelle jäämisen jälkeen, ettei hyväksy Vainajaisia kustannusohjelmaansa. Juuri Kostamo kannusti Kyllösen myöhemmin takaisin kirjoittamisen pariin.
– Kustantamosta ei osoitettu minulle toista kustannustoimittajaa, joka olisi halunnut jatkaa työstämistä kanssani. Aika harva kirja on valmis kertasivelyllä. Minä en ainakaan ole niitä, jotka kirjoittavat suoraan valmista tekstiä, Kyllönen sanoo.
Hylkäämistä seurasi ammatillinen romahduspiste. Häpeästä ylitse kiipeäminen vei parikymmentä vuotta.
– En iljennyt tarjota käsikirjoitusta muualle. Ajattelin, ettei minusta ole mihinkään, enkä osaa tätä. Mulla ei ole mitään virkaa.
Onneksi lapsia rupesi syntymään vuodesta 2008 eteenpäin. Heitä on kolme.
– Sain pelastautua kotiäidiksi ja hoitaa heitä kotona eskariin asti. Olen ollut työttömänä jo jokusen vuoden. Pääsin onnekseni puoleksi vuodeksi Tampereen kaupungin viestintäyksikköön, joka oli avaava kokemus: kieltä voi käyttää keveämmin ja työstää käyttötekstiä nopeastikin.
Merkittäväksi pelastusrenkaaksi Kyllönen nimeää ohjaaja Mikko Kanniselle tilaustyönä kirjoittamansa kuunnelman Äänetön osakas, joka esitettiin 2010 Ylen Ykkösellä ja valittiin Suomen edustajaksi Prix Italiaan. Kirjoittajalle se merkiksi ammatillista kehittymistä.
– Kuunnelma pakotti oikaisemaan ilmaisua, sillä minun oli pakko lukea teksti ääneen ja kuunnella kuinka kieli asettuu omaan suuhuni. Jos minä pystyn sen lukemaan ääneen, pystyy näyttelijäkin.
Kirjoittaminen on, kuin soutaisi sumuisella järvellä ja usvasta alkaisi hahmottua erilaisia kuvia.
Ensin on yksi paikka, sitten kaksi maailmaa – Joel Haahtelan kirjoissa vahvinta on vilpittömyys
Jaana Rönty on yhä läsnä kulttuurissamme
Vainajaiset haastaa lukijan, mutta kaikessa synkkyydessään se pyrkii valoa kohden. Teksti on kuin kainuulaista äidinmurretta, jonka kalevalainen poljento voi olla itäsuomalaisille helpompaa lukea kuin länsisuomalaisille, arvelee Marja Kyllönen.
Tekstissä on kaksi kertojaa, joista toinen on pahuuttaan loitsuava ääni. Kyllönen käsittelee romaanissaan vaikeita teemoja, kuten lapsettomuutta, kiusaamista, osattomuutta, mielivaltaa, pedofiliaa, pahuutta ja huoreutta.
Kirjailija yllättyy teemojen määrästä. Kirjoittaessa hän antoi vain tarinan viedä.
– Lapsettomuus hiersi. Käsittelen lapsettomuuden aiheuttamaan valtavaa nälkää ja ikävää vähän eri suunnasta, kuin mihin on totuttu. Laimi ei varsinaisesti janoa lasta, eikä hänellä ole sisäistä, polttavaa pakkoa saada jälkikasvua. Pakko tulee pikemminkin ulkopuolelta, muiden odotuksista ja oletuksista, mutta lopputulos on sama: tyhjyys.
– Kirjoittaminen on, kuin soutaisi sumuisella järvellä ja usvasta alkaisi hahmottua erilaisia kuvia, joista osa kutsuu puoleensa ja osa etääntyy. Vainajaisissa pahuus on kaiken läpäisevä teema, joka lietsoo tarinassa esiin erilaisia ilmenemismuotojaan.
Valitse oma suosikkiteoksesi Varjo-Runeberg -äänestyksessä
Romaanin teemoista vahvimpia ovat syyllisyys, armo ja ankaruus. Ne lukeutuvat Kyllösen mukaan siihen mitä kukin saa perintönä edellisiltä sukupolvilta.
– Lapset eivät synny vain vanhemmilleen, vaan myös sukuun ja niistä siirtyy yksilöön erilaista perintöä, taakkoja ja vahvuuksia. Meidät on niin monista tarpeista tehty. Olen itse armoton itseäni kohtaan ja ymmärrän helpommin muita, mutta itseni suhteen en pysty noudattamaan samoja periaatteita. Ankaruuteen jää kiinni ja sisälle, eikä siitä osaa itseään päästää. Vastoinkäymisessä lumpsahtaa helposti siihen samaan rooliin, jossa on ennenkin ollut.
Kainuulaiseen mielenmaisemaan kuuluu löytää särö hyvästäkin. Se manaajan tai sielunkaisen ääni, mikä erottuu paperille painetussa lihavoituina ja nyrjähtäneinä alkukirjaimina, kuuluu äänikirjassa ilmaisuvoimaisen lukija Tuija Kososen puherekisterin muutoksessa ja vivahteissa.
– Silti ero uhkaa äänikirjassa lomittua, eikä kuulija välttämättä hoksaa, milloin kertoja vaihtuu. Moni onkin lukenut painettua romaania ja kuunnellut äänikirjaa rinnan, jolloin kertojanvaihdoksissa pysyy kärryllä. Tai sitten voi vain antaa tekstin viedä muodosta riippumatta.
Tapahtumat sijoittuvat Kainuuseen, mutta eivät oikeastaan mihinkään siellä, vaikka Kajaanin liikuntahalli on todellinen ja Kauppakadun varrella oli kerran autiotalo, jollaisessa romaanin Hertta kulkee yökaudet.
– Muistan nuorena lukeneeni pienen uutisen lastentarhan tuhopoltosta. Yhtymäkohdat todellisuuteen ovat tosi ohuita. Muuten romaani on keksittyä juttua, kirjailija sanoo.
Mummonsa olemusta hän istutti jonkin verran vanhaemäntä Sylviin, yhteen romaanin hahmoista. Romaani alkaa kauhuelokuvan tapaan lapsen naurulla, jonka Kyllönen muistaa kuulleensa yömyöhään Variskankaan nukkumalähiössä.
– Olin ollut illan kartsalla pörräämässä, ja kävelin kotia kohden matalien kerrostalojen alueella. Leveä tie, hiljainen yö. Yht´äkkiä rupesi talojen välistä kuulumaan kirkas lapsen nauru. Se oli pimeä, ihan jäätävä hetki.
Runoilija Silja Järventausta liikkuu "kielen ja sisällön yhteismaalla tunteellisella maaperällä”
Vainajaisissa hengitetään luonnon tahtiin, se on tekstissä väkevästi iholla. Kesäaika onkin Marja Kyllöselle niin yltäkylläistä, ettei hän pysty silloin kirjoittamaan. Kirjailija sanoo kantavansa luontoa alati mukanaan ja käyvänsä päivittäin kävelyillä ja seuraavansa luonnon eläinten touhuja. Hän asuu perheensä kanssa Pyynikin metsien vieressä, kivenheiton päässä Pyhäjärvestä.
Rantakiviä kulkeutuu usein taskussa kotiinkin. Kainuun sisämaasta lähtenyt on järvien ihminen.
Luontohavaintoihin liittyvät myös romaanista löytyvät korppi, naakka, harakka ja frakkitakkinen varis, joiden elämää Kyllönen on seurannut aina.
– Lähimetsässä asuu korppipari, joka sai poikasen. Naakkaparvet ovat messuajia, sielunlintuja, jotka sykkivät taivaalla ja ovat uineet motiiviksi Vainajaisiinkin.
Kuusitoistavuotiaana Kyllönen näki eräänä aamuna auton yliajaman harakan, joka eli vielä ja räpisteli tuskissaan asfaltilla.
– Harakkaparvi rääkyi ympärillä ja minuun iski kauhea paniikki, että lintu pitää lopettaa, ettei se kidu. Ohi kulki ikämies, jolta pyysin apua, mutta hän tokaisi että kuolee se kumminkin ja lähti menemään. Niin minä sitten hypin harakan päällä ja tapoin sen. Muistan vieläkin punaiset tennarini ja valtavan hädän ja ahdistuksen.
Romaani alkaa Sydänmaan Sanomien maatalousjutulla, jota varten Kyllönen joutui hakemaan tietoa traktoreiden raidetangoista. Muutoin tarina on saanut viedä, ja lähdetutkimusta kirjailija tekee tarpeen mukaan tekstin vaatiessa.
– Nykysuomen sanakirja toimii siinä mielessä raamattunani, että tarkistan siitä mieleeni juolahtavia sanoja, että ovatko ne olemassa tai johdettavissa. Kainuulaisessa kieliperinnössäni on yhä kalevalaista nuottia ja poljentoa, sitä ei vain itse aina tunnista.
Runeberg-palkintoehdokas Iida Rauma kirjoittaa sorretun lapsen kärsimyksen näkyväksi
Marja Kyllösellä on jo mielessä seuraava romaani, mutta hän kertoo olevansa hidas kirjoittaja.
– Ainakin seitsemän vuotta on ollut mielessä yksi juttu, jota nakertelen, että tulisiko siitä mitään, hän mittailee.
– En ole päässyt upoksiin uuteen maailmaan. Jossain vaiheessa kädet täytyy lyödä tekstiin kuin syteen ja saveen, ja naarata sanat esiin sen sumuisen järven pohjasta.
Katso video: Runeberg-palkintoehdokkaat julkistettiin Porvoossa
1998
syntyivät Vainajaiset-romaanin ensimmäiset virkkeet.