Lapinjärven Heikinkylässä paloi uudenvuoden aattona iso navettarakennus. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 22.30 aikoihin.
Paikalle lähti parikymmentä yksikköä, kun kohteena oli noin tuhannen neliön kokoinen rakennus.
Pelastuslaitoksen mukaan navetta oli varastokäytössä eli siellä ei ollut eläimiä. Palosta ei aiheutunut myöskään henkilövahinkoja. Pelastajat saivat rajattua palon kattorakenteisiin ja näin pelastivat rakennuksen. Pelastuslaitos joutui kuitenkin purkamaan rakenteita palon sammuttamiseksi. Palon aiheuttamat omaisuusvahingot jäivät pelastuslaitoksen arvion mukaan kohtuullisen pieniksi.
Pelastuslaitos tutkii palon syttymissyytä.
1.1.2023 klo 2.49 uutista täydennetty vahinkojen osalta.