Sähkön kallistuminen näkyi viime vuonna jo maksuhäiriömerkinnöissäkin: maksamaton sähkölasku toi merkinnän kaikkiaan 5 600 ihmiselle. Määrä kasvoi kymmenisen prosenttia edellisestä vuodesta.
– Hallitus ja sähköyhtiöt ovat innovoineet lukuisia toimia energian hinnan nousun hillitsemiseen ja toisaalta korkeiden laskujen kompensointiin. Näiden toimien tehoa tai sähkölaskuista aiheutuvien maksuhäiriömerkintöjen määrää on kuitenkin vielä mahdotonta ennakoida. Jos laskut alkavat tammi-helmikuun pakkasjaksolla kasautua, niistä todennäköisesti rekisteröidään maksuhäiriöitä vasta kuukausien kuluttua, sanoo tiedotteessa viestintäpäällikkö Ville Kauppi luottotietorekisteristä vastaavasta Suomen Asiakastieto Oy:stä.
Useimmilla sähkölaskun vuoksi maksuhäiriön saaneilla oli muitakin laskuja rästissä, mutta 250 ihmisellä sähkölasku oli ainoa merkintä luottotiedoissa. Nämä ihmiset pääsevät merkinnästä eroon maksamalla laskunsa. Viime vuoden lopussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen maksuhäiriömerkintä säilyy rekisterissä vain kuukauden sen jälkeen, kun viimeisen rästin maksu on merkitty luottotietorekisteriin.
Ei voi päätellä ylivelkaantumisen vähentyneen.
Ville Kauppi, Asiakastieto Oy
Asiakastieto huomauttaa, että vaikka saatavan saisi maksettua, isojen rästien maksaminen voi heikentää maksukykyä vielä pitkään ja vaikuttaa muuhun kulutukseen.
Myös yrityksillä on ollut vaikeuksia selviytyä sähkölaskuistaan ja niistä tuli maksuhäiriö viime vuonna noin 180 yritykselle. Joukossa on eniten ravintoloita ja kiinteistöalan yrityksiä.
– Pienissä ja suhteellisen paljon energiaa tarvitsevissa yrityksissä edessä voi olla myös toiminnan alasajo tai konkurssi jo ennen kuin sähkölasku ehtii maksuhäiriöksi asti. Mutta olipa velallinen kuluttaja tai yritys, niin kannattaa aina itse olla aktiivinen ja yrittää ajoissa sopia laskujen maksusta.
Kun uusi laki tuli voimaan, tuhansien ihmisten maksuhäiriömerkinnät poistuivat kertaheitolla. Maksuhäiriöisten yksityishenkilöiden määrä romahtikin joulukuussa pienimmilleen sitten vuoden 2013.
– Asiakastiedon luottotietorekisteristä poistui kerralla 18 600 henkilöä. Tämä on suurin selittävä tekijä rekisterissä olevan henkilömäärän muutokselle, mutta valitettavasti siitä ei voi päätellä ylivelkaantumisen vähentyneen. Ensimmäisiä maksuhäiriömerkintöjä nimittäin rekisteröitiin loppuvuonna entistä useammalle henkilölle, Ville Kauppi sanoo tiedotteessa.
Asiakastiedon tilastosta ilmenee, että vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä ensimmäisen maksuhäiriömerkintänsä sai yli 12 000 ihmistä, mikä on 2020-luvun suurin lukema.
Maksuhäiriömerkintä oli vuoden 2022 lopussa 355 600 yksityishenkilöllä ja 39 600 yrityksellä.