Runeberg-kirjallisuuspalkinto: Jaakobin portaat on matka Jerusalemiin, mutta samalla kirjailija Joel Haahtela vie lukijan matkalle välitilaan.
Juudean vuorten ylängöllä, kuivien joenuomien ympäröimänä. Kilometrien päässä Kuolleesta merestä ja peninkulmien päässä Välimerestä. Siellä sijaitsee Israelin pääkaupunki, Jerusalem.
Kun Joel Haahtela kirjoitti Adélen kysymyksen ja Hengittämisen taidon jälkeen trilogian viimeistellyttä osaa Jaakobin portaat, nousi Jerusalem tarinan lähteeksi.
– Käsittelin aiemmissa osissa hengellisiä teemoja, ja kun kirjoittaa hengellisyydestä, tulee päädyttyä Jerusalemiin. Se on kristityille polttopiste, Haahtela kuvaa.
– Minua kiehtoi Jerusalemin historia, ja kun tutustuin siihen paremmin, alkoi tarina resonoida.
Tämä Haahtelan mainitsema ”resonointi” on kirkkonummelaiselle kirjailijalle tyypillinen sykäys ryhtyä kirjoittamaan. Ensin ollaan uteliaita, sitten etsitään ja lopuksi uppoudutaan. Hän lukee, tutkii ja ottaa selvää.
– Materiaalia kerääntyy, kunnes kriittinen kiehumispiste ylittyy ja sitten tarina purskahtaa esiin, kuvaa Haahtela prosessia, joka hänen mukaansa on nykyisin varsin sujuva ja nopeakin.
Haahtela kertoo, että tarina lähtee liikkeelle yleensä tietystä paikasta, hetkestä ja kohtaamisesta. Jaakobin portaissa se on yöllinen hetki Jerusalemin yllä: luminen kattoterassi.
– Se on kuin paikka maan ja taivaan välillä, jossa erilaiset todellisuudet kohtaavat.
Runeberg-ehdokas Jaakobin portaat sisältää sukelluksen paitsi Jerusalemiin, myös ihmismieleen. Kirjan minä-kertoja matkustaa Jerusalemiin tapaamaan veljeään Iljaa.
Veljekset ovat erilaisia – kuin Esau ja Jaakob. Kertoja on esimerkillinen esikoinen. Pikkuveli Ilja on kapinallinen ja anarkisti. Kummallakin on salainen toive mielessään, kun he astuvat Jerusalemiin.
– Kertoja etsii veljeään, mutta inspiroiva historia antaa myös hänelle itselleen mahdollisuuden poiketa kaavasta ja muuttua.
Haahtela on paitsi kirjailija myös psykiatrian erikoislääkäri ja ortodoksisen kirkon diakoni. Näistä alustoista hän ammentaa tekstiinsä paljon mutta taitavasti välttäen ylitsevuotavan valistamisen. Iso- ja pikkuveljen suhde ja kasvu on yksi kirjan kantavista teemoista, jossa muun muassa esikoisuus korostuu herkin sanakääntein.
– Tärkeää on antaa itselleen lupa antaa asioiden tapahtua. Pitää uskaltaa astua tiloihin, joissa asiat voidaan nähdä eri tavalla, Haahtela kannustaa.
Samaan aikaan kirjailija näkee hahmoissa loppumatonta uskoa hyvään, ja samaa hän itsekin kaipaa lisää realiteettien, huolten ja rujouden maailmaan.
– Tärkeää on säilyttää lapsenomaisuus, ihmettely ja haltioitumisen tunne.
Syyskuussa 50 vuotta täyttänyt Haahtela löysi kipinän kirjoittamiseen 90-luvulla Interrail-matkalla. Pari vuotta aiemmin ilmestynyt Krzysztof Kieślowskin ohjaama Veronikan kaksoiselämä -elokuva houkutteli matkustamaan Krakovaan.
– Prahasta puolestaan puhuttiin kuin 1920-luvun Pariisista ja sanottiin, että sinne yhdysvaltalaisetkin matkustavat kirjoittamaan. Suuntasin siis sinne.
Prahassa syntyi Silta-novelli, jossa on Haahtelan mukaan yhdessä sivussa ne teemat, joista hän on uransa aikana kirjoittanut. Lopulta opintojen ohessa meni vielä muutamia vuosia ennen kuin hän ryhtyi kirjoittamaan ja kirjoitti ensimmäisen romaaninsa. Kaksi kertaa kadonnut ilmestyi vuonna 1999.
– Ensimmäiset kolme romaaniani olivat nuoruuden teoksia. Perhoskerääjä oli ensimmäinen, johon olen tyytyväinen. Se on täyteläinen ja aikaa kestävä. Löysin siinä tyylini.
15 vuotta sitten, 2007, ilmestynyt Perhoskerääjä oli myös Runeberg-ehdokkaana. Edelleen moni löytää Haahtelan kirjat ja kielen juuri sen kautta.
Kolmen ammatin mies Joel Haahtela on monessa mukana ja aikaansaava. Seuraava kirjakin ilmestyy pian. Hänen omien sanojensa mukaan energia syntyy sisällä: intohimosta ja innostumisen kyvystä.
– Käyn kirkossa, koska rakastan kirkossa olemista. Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Teen psykiatrin työtä, koska… tykkään siitä.
