Tiina Lehikoisen esikoisromaani on proosatutkielma Eino Leinon yli sadan vuoden takaisesta aikalaisromaanista. Mikä oikeastaan on muuttunut?
”Petyttyäsi esivaltaan sinäkin halusit iskeä / järjestelmän kasvot säpäleiksi - / tai sellaisen kuvan nimikkoromaanisi sinusta välitti. / Mutta kyllä se olit sinä, jota lyötiin. / Sinun äänesi katosi / ennakkoluulojen ja ymmärtämättömyyden pyörteisiin, / ja jäljelle jäi vain / nimiisi laitettu primitiivinen otus.”
Tiina Lehikoisen Punelman (Like) lähtökohtana on Eino Leinon vuonna 1907 ilmestynyt romaani Jaana Rönty. Leino pyrki romaanissaan kuvaamaan suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista jakautumista ja sosiaalidemokraattisen aatteen nousua vuosisadan alussa. Päähenkilö Jaana Rönty lähtee köyhältä maaseudulta pääkaupunkiin paremman elämän, mutta kohtaa yhteiskunnan hierarkian ja ennakkoluulot, ja ajautuu mukaan työväen taistelun alkutahteihin.
Lehikoisen romaanissa Jaana Röntyä ja tämän romaanissa kuvattua elämää perkaa nykyajassa elävä dokumentaristikertoja, joka käy monisäikeistä ja -tasoista vuoropuhelua menneisyyden kanssa, ja lopputulemana on vaikuttava ja faktaa ja fiktiota taitavasti yhdistelevä romaani – esseihtivää proosaa, kuten Lehikoinen itse luonnehtii.
– Yritin aluksi kirjoittaa teosta perinteisemmän historiallisen romaanin muotoon, mutta tyyli ei vastannut sitä, mitä halusin kirjassani käsitellä. Tuntui tärkeältä laajentaa kuvaa ja nostaa rinnalle myös muita ääniä ja lähteitä, joiden valossa tarkastella Jaanan hahmoa ja tämän elämää, Tiina Lehikoinen kertoo.
Punelma ei ole yritys kirjoittaa Leinon romaani uudestaan, vaan romaanin kertoja pohtii miten aikakauden erilaiset kulttuuri-, sukupuoli- ja luokkakäsitykset mahdollisesti vaikuttivat Leinon kuvaukseen romaaninsa päähenkilöstä.
– Jaanan kohtalo sivuaa suoraan monia maamme historian tapahtumia, ja Leinon romaani painottaa niitä tietystä kulmasta, joten päädyin eräänlaiseen vastamuotokuvaan, jossa dokumentaristikertoja lähestyy Jaanaa ja noita tapahtumia toisenlaisen, feministisen katseen kautta, Lehikoinen toteaa.
Lue lisää: Vainajaiset on Marja Kyllösen romaani, joka odotti puoli elämää syntymäänsä
Punelmassa Eino Leinoa ei mainita nimeltä, vaan hänestä puhutaan Jaana Röntyn kirjailijana. Ratkaisu etäännyttää Leinon taustalle ja huomio säilyy päähenkilössä.
– Vaikka tarkastelen romaanissa miten Leinon poliittiset mielipiteet vaikuttivat kenties Jaanan hahmoon, Leinohan oli 1900-luvun Suomessa paitsi tunnustettu runoilija, myös keskeinen mielipidevaikuttaja ja nuorsuomalaisten äänitorvi, toivon, että asetelma viitoittaisi pohtimaan laajemminkin representaatiokysymyksiä ja taiteen eettisyyttä, Lehikoinen sanoo.
– Että liberaaleillakin henkilöillä voi olla omat sokeat pisteensä, ja kykenemättömyys käsitellä omaa etuoikeutettua asemaa voi estää tunnistaa kaikkein huonoimmassa asemassa olevien todellisia mahdollisuuksia, tai sitä, ettei mahdollisuuksia ole.
Vaikka Punelman tarkastelun kohteena on menneisyys, laajenee romaani myös nykypäivään tarkastelemaan myös sitä, miten kulttuurissamme arvotetaan ja tyypitellään erilaisia ihmisiä, syrjäytyneisyys ja toiseus ovat monien arkea 2020-luvullakin. Herääkin kysymys, onko mikään sadassa vuodessakaan muuttunut?
– Vaikka elämme materiaalisesti yltäkylläisempää elämää kuin mikään sukupolvi ennen meitä, taloudellinen eriarvoisuus kasvaa kaiken aikaa ja syrjäytyminen on ylisukupolvista. Alueelliset erot hyvinvoinnissa ovat suuria, eivätkä eri sukupuolet ole työmarkkinoilla, saati muutenkaan yhteiskunnassa edelleenkään samanarvoisessa asemassa, Tiina Lehikoinen muistuttaa.
Lue lisää: Runeberg-palkintoehdokas Iida Rauma kirjoittaa sorretun lapsen kärsimyksen näkyväksi
– Voisi siis sanoa, että demokratia ei ole toteutunut, mutta en halua vajota nihilismiin, vaan pikemminkin aukkoistaa taiteen keinoin tilaa vaihtoehtoisille ajatuksille tulevasta. Siksi Punelma ei ole vain rajatun epookin kuvaus, vaan aukkoisempi puheenvuoro, joka heijastelee ideologisia yhtymäkohtia ja eroja eri aikakausien välillä.
Työläisnaiset ja heidän yhteiskunnallinen asemansa ja heistä kirjoittavat kirjailijat ovat saaneet viime aikoina kirjallisuudessa paljonkin näkyvyyttä: Nobel-palkitun kirjailija Annie Ernaux´n teosten yhteydessä puhutaan sosiologisesta katseesta, ja Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon voitti viime vuonna Nina van den Brinkin kirjoittama elämäkerta siivooja Maja Ekelöfista. Jag har torkat nog många golv: en biografi om Maja Ekelöf kysyy osin samoja kysymyksiä kuin Punelma – miten yhteiskunta yhä asemoi matalapalkkaiset naiset, ja miten asiat edelleen, kaikesta kehityksestä huolimatta, ovat huonosti, eivätkä ainakaan paremmin?
Punelma voidaan liittää osaksi tätä jatkumoa, joskin Lehikoinen korostaa, että hänen romaaninsa keskiössä on fiktiivinen henkilö, joten painotukset ja historiallinen jänne ovat erilaisia. Mutta:
– Reilun sadan vuoden takaisessa Suomessa Jaanan kaltaiset yksinäiset köyhälistö- ja työläisnaiset olivat moninkertaisia väliinputoajia. Vaikka lainsäädäntö on sittemmin kehittynyt ja meillä on tasa-arvolaki, niin vastaavia näkymättömiä käsiä, jotka kannattelevat modernia hyvinvointiamme, on yhä olemassa ja luokkaerot ovat todellisia. Kasvava eriarvoisuus on otollinen maaperä esimerkiksi populismille ja nuorten radikalisoitumiselle, Lehikoinen muistuttaa.
Äänestä omaa suosikkiasi Runeberg-palkintoehdokkaista tästä.