Keskiviikkona kello 14 Suomen eduskunnassa koettiin translain hyväksymisen hetki. Puolesta äänesti 113 edustajaa, vastaan 69. Translaki mahdollistaa nyt muun muassa sen, että täysi-ikäinen voi korjata sukupuolensa oman hakemuksen perusteella ilman lääkärin lausuntoa.
Trans ry:n puheenjohtaja Valo Vesikauris on päätöksestä ilahtunut, mutta edeltävät ajat ovat olleet hyvin raskaita. Varsinkin teemasta käyty kansalaiskeskustelu on järkyttänyt monta kertaa.
– Absurdia, todella törkeää ja loukkaavaa. Miten on edes mahdollista, että noin loukkaavasti voi puhua ihmisistä?
Yhdistys nosti asian esille myös kansanedustajille kannanotossa, jossa oli mukana myös muita suomalaisia yhdistyksiä.
– Voisitteko te puhua niin, että meillä on ihmisarvo, kannanotossa toivottiin.
Kun itsensä naiseksi kokevat setämiehet alkavat pyöriä uimahallien suihkutiloissa tyttöjen liikuntatunnin aikaan, niin kuka kantaa vastuun?
Suomalaisen kuntapolitiikon näkemys translakikeskusteluun.
Pyyntö saattoi kantaa kuuroille korville. Oheinen sitaatti on suomalaisen kuntapäättäjän sosiaalisen median päivitys keskiviikolta.
– Tänään äänestetään translaista. Minun puolestani jokainen voi kokea olevansa vaikka mikki-hiiri, helikopteri, tai tanhupallo, ei se ole keneltäkään pois, mutta siinä kohtaa, kun säädetään laki, että sukupuolen voi omalla ilmoituksella vaihtaa vuoden välein, menee homma lähinnä sairaaksi. Kun itsensä naiseksi kokevat setämiehet alkavat pyöriä uimahallien suihkutiloissa tyttöjen liikuntatunnin aikaan, niin kuka kantaa vastuun?
Lakiuudistusta vastustavissa perusteissa vastaavanlainen suihkukuvasto ja siihen liittyvä seksuaalisen häirinnän hyväksyntä ovat nousseet aiemminkin esille.
– Monilla tuntuu olevan outo kuva varsinkin miehistä: ajattelevatko ihmiset oikeasti, että tuolla jossain on massoittain miehiä, jotka odottamalla odottavat, että translakiuudistuksen varjolla pääsisivät niin sanotusti luvan kanssa ahdistelemaan? Ensinnäkin se, että esität olevasi nainen, ja menet miehenä naisten pukukoppiin on jo petosasia. Kun muutat sukupuolimerkintää vilpillisissä tarkoituksissa, se on nimenomaan petos.
Vesikauris huomauttaa, että myös suihkuhuoneissa pelätty ahdistelu on sekin monella tapaa rikosasia.
– Sitten puhutaan seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta. On aivan käsittämätön näkemys, että sukupuolen vaihtaminen antaisi laillisen luvan syyllistyä rikoksiin.
– Jos ihminen on ylipäätään lukenut tämän lakiesityksen läpi, hän ei voi mielestäni aivan vakavalla naamalla vedota mihinkään noista aiemmin mainituista uhkakuvista, Vesikauris sanoo.
Translain vastustajat ovat vedonneet myös siihen, että joku mies voi haluta eroon asevelvollisuudesta korjaamalla sukupuolta ilmoitusasiana.
– Ei kukaan vaihda sukupuoltaan kahdeksitoista vuodeksi! Lakimuutoksen yksi syy on vieläpä ollut se, että väärän sukupuolimerkinnän kanssa eläminen on hirvittävän raskasta, Vesikauris sanoo.
Raskautta tuo esimerkiksi byrokratia. Helsingin Sanomat uutisoi Ainosta, jolla kesti sukupuolen korjaamisen eli henkilötunnuksen muuttamisen jälkeen kaksi kuukautta, että hän sai uudet pankkitunnukset. Se vaati ainakin viisi erillistä käyntiä pankin pääkonttorissa. Muun muassa HSL:n matkakortti lakkasi toimimasta.
Helsingin Sanomat kertoo jutussaan myös, Seitsemän kuukautta henkilötunnuksen muuttamisen jälkeen hän oli selvittämässä vakuutusasioita, kun yhtäkkiä huomasi ettei mikään vakuutus ollut voimassa. Vakuutuspuolella aloitettiin tämän jälkeen työläs selvitystyö siitä, mihin vakuutukset olivat kadonneet.